Olen jokseenkin pettynyt tomaattieni maanalaiseen elämään; niiden juuret ovat niin heikot ja voimattomat. Kun otan taimipotin ja kumoan sen katsoakseni juurimöykkyä, huomaan, että juuret eivät ole edenneet lähellekään pohjaa, eivät edes levinneet sivulle. Mitä siinä kärsit? Onko multa muka liian kovaa juurten edetä, ei varmaan. Ikkunalaudella olet lämmitellyt ja välttänyt puurtamista. Multahan on pehmeää, siihen voi sukeltaa. Mutta nyt minä kyllä työnnän sinne pienen puikon hätistelemään
Nämä ovat kirsikkatomaatteja, kiääpiötomaatteja, juurten leviäminen on niillä hidasta. Sano nyt Pyhä Focas, puutarhureiden suojeluspyhimys, sinä joka vieläkin vaikutat siellä mullassa, että mitä pitää tehdä.
Elämä maan alla on verkostoitunut juuriin ja rihmastoihin, siellä on tämä pyhimys joka istutti itsensä. Focas, Rooman vallan aikainen puutarhuri, jonka kerrotaan kaivaneen istutuskuopan itselleen , kun kuuli joutuvansa mestatuksi. Siihen paikkaan haudatusta ruumiista säteili myöhemmin voimaa, tai ehkä sieltä levisi rihmasto, joka sai puutarhan kukoistamaan uskomattomalla tavalla.
Ehkä Focas, puutarhurina, tiesi ruumiin ylösnousemuksesta jotain enemmän, kuin tavalliset uskovaiset. Tyhmyyttään ne kapseloivat kuolleensa umpiarkkuihin, ja estävät näin juurten ja rihmastoiden kautta tapahtuvan heräämisen.
Huomioni herättääkin se, että miksi tämä Focas halusi nimenomaan itse ja yksikseen kaivaa itselleen haudan – ja nimenomaan puutarhaansa. Tietenkin hän oli erinomainen kasvien istuttaja, mutta kasvien lisäksi hän tunsi myös itsensä. Sillä eri lajit tarvitsevat erilaista istuttamista ja ihminen on outo laji.
MUITA TEKSTEJÄ PUUTARHASTA