Sarjakuva ja lumi

funktalo1

 

Lumimyrsky

Kesäharjoittelijat talvella

Alasti vailla lumen tajua

Kuinka lumi sataa

Lumipallofraasi

Lumipalloriemu

Sarjakuvissa suositut talviset näkymät tekevät lumesta jotenkin lumoavan, samalla kun kuva itse tarvitsee vaaleutta, samalla se antaa jotain myös tänne talveen. Kyse on ehkä vain piirrostekniikan seurauksista, selkeärajaisesta hahmotuksesta, jota luminäkymissä ei muuten ole. Noruudessani minulla oli kaksi seikkaa, joista olen kiitollinen sarjakuville – psykedeliset piirrokset underground lehdissä, ja sitä ennen selkeärajaisina kuvatut lumiset näkymät.  Talvi muuttui toiseksi talveksi sarjakuvissa. Talvikausien pitkään apatiaan tuli uusi taso kuvitellun talven myötä.

Talvipäivät olivat kummallisella tavalla lähellä hysteriaa ja lumipaniikkia. Satoja tuhansia kilometreja laajan lumipeitteen keskellä oleminen, ja sen tajuaminen tapahtui piirtämällä. Värityskirjassa tein pohjoisen pallonpuoliskon kaikki maa-alueet valkoiseksi. Näin lumipeite vaikutti siedettävämmältä,  aivan kuin nukkumaan kyllästynyt poika olisi potkinut peitteet sängyn päätyyn ja pompannut ylös. Tämä oli mielikuva, josta olen kiitollinen sarjakuville,  hahmoton lumi muuttui peitteeksi josta saattoi päästä eroon.