Tuntuu oudolta eksyä jollekin vanhalle, unohdetulle keskustelufoorumille. Kuljeskelet siellä aikoja sitten olleiden keskustelun aloitusten pölyssä. Vanhentuneeseen grafiikkaan puetusta aloitusinnosta on jäljellä vain hengettömät luut, kukaan ei ole reagoinut enää aikoihin. Aikanaan järkeviltä vaikuttaneet ajatukset vaikuttavat enää vain päähänpinttymiltä. Hymiöt irvistelevät, ja saattaa olla että joku ajastaan jälkeen jäänyt vanha soturi vielä ärähtää – jos erehdyt heittämään kommentin, kokeeksi,kuin kiven kaivoon.
“Joukkoviestintä nävertää yksityisyytensä menettäneen intiimialueen ontoksi” kirjoitti Habermas Julkisuuden rakennemuutos -teoksessaan. Tämä julkisuuden rakennemuutos tarkoitti 1700 -luvulla syntyneen keskustelujulkisuuden korvautumista laajalevikkisellä, kirkon ja hovin mediakeskuksista lähetetyllä viihteellä. Habermasille viihde tarkoittaa elämää silkalla ärsyke/reaktio -tasolla.
Kirjallisuus ja romaaneista keskustelu ei ollut 1700 -luvulla mitään marginaalista puuhaa. Kaikki olivat lukeneet Richardsonin Pamelan tai Goethen Nuoren Wertherin.
Romaanien lukeminen ja kirjeiden kirjoittaminen merkitsi yksityisen ja julkisen välistä kuhertelua ja romanssia, herkkää ja tarkkaa seurustelua.
Kirjallisuuskeskusteluissa tuotiin ilmi ja tulkittiin näitä kahden kesken kirjan kanssa intiimisti kohdattuja asioita. Tämä, kirjallinen intiimialue runnottiin sitten pahasti massajulkisuuden myötä, keskustelujulkisuus tykitettiin kauas valtajulkisuuden marginaaliin.
Nyt verkko on mahdollistanut keskustelujulkisuuden paluun. Minäkin vierailen usein Berliner Zimmer sivuilla, jossa ikäänkuin keskustelufoorumin toiminnan taustaksi esitellään historiallinen katsaus Berliinin kirjallisiin kuppiloihin. Mutta jonkinlainen tuhon jälkeinen tunnelma niistä kuvista herää. Eikä se tunnelma katoa keskustelufoorumille siirryttäessäkään.
Miten pahoilla massajulkisuustykkien pommitusten jälkeisellä raiskiolla liikummekaan. Keskustelu tarkoittaa sitä, että vammautuneet aggresiiviset sotaveteraanit 90-luvulta hyökkivät pientenkin ajatuksen liikahdusten kimppuun. Joku hylätty huutaa apua, vainoharhaisuus ja pisteliäs sanankäyttö vallitsee – ehkä vielä pitkäänkin, mutta nyt on jo rauha ja vähitellen alkaa rakentua luottamusta ihmisten kesken.
(2009)