Koko sen kylmän päivän ajan pysyi lakeudelle levittäytynyt maaseutu seisahtaneena, pysähtyneenä. Viisi astetta jäätymispisteen alapuolella, maa pieksettynä. Pilvet pidättivät lunta joka ei satanut. Lähiöiden koulut oli suljettu, ihmiset kotiin jääneinä, jalkakäytävät liukkaina, ja tiet mustaa jäätä. Aurinko kuljetti ohutta paperia taivaan yli. Sitten, juuri ennen pimeää lumi tuli – sitä putosi viisi tuntia taukoamatta, sitä kertyi nelisen senttiä tunnissa.
Olin pöytäni ääressä sen illan, yritin työskennellä, sään takia levottomana pysähtelin, seisoskelin, katselin ulos ikkunasta. Katuvalo avasi keltaisen kiilan, jonka läpi lumi laskeutui, lihavat hiutaleet kookkaita kuin hehkuvat hiilet.
Kahdeksan aikoihin lumisade hellitti. Tuntia myöhemmin lähdin kävelylle, termospullossa lämmintä punaviiniä. Kävelin pari kilometria pitkin pimeää syrjäistä tietä missä lumi oli puhdasta ja vailla jälkiä. Asutus harveni. Jossain verhot syrjässä ikkunoista, perheillat menossa, tv-vastaanotinten välke ja vellonta. Kylmä tunkeutui kuin piuha syvälle nenääni. Tähtien joukko, kuu valeli kaiken hopeallaan.