Torinon vihannestorilla. Elonkorjuuajan runsaus oli vasta alkua, vaikka tomaatit vyöryivätkin suoraan sydämeeni, kun vaeltelin ruuhkassa kojujen välillä. Popsin tomaatteja samalla kun osallistuin kirjoittajakoulun työpajoihin. En puhu niistä kalliista ja mauttomista minitomaateista, joita marketista löytyi, vaan isommista, tosin pingispalloa pienemmistä makupommeista, terttutomaateista. Niitä olen kantanut laukussani, kuin Suomessa omenoita.
Maukkaat tomaatit sisältävät nesteen ja kuidun, puhumattakaan kaikista muista tomaattien antioksi-ominaisuuksista jotka kaikki tietävät. Tänä syksynä, kun tomaattitarjonta Suomessa on ollut huonoa, enkä omaa satoakaan ole paljoa saanut – ne ryökäleet eivät tunnu kypsyvän ikinä – lähdin sitten Torinoon syömään tomaatteja. Samalla olen opetellut kieltä, siis tomaattien lukemistaitoa, niitten aurinkoa ja yhteiskuntaa.
Vierastyöläiset näyttivät kantavan laatikoittain tomaatteja torialueen yläpäässä oleviin kojuihin, muutamaa keskeistä lajia, mutta alle euron kilohintaan. Alempana, kauppahallin takana puolestaan lähitienoon maanviljelijät tarjosivat hämmästyttävää tomaattien lajikirjoa, osin puoliraakoina paistettavaksi tai kotona kypsytettäväksi. Hinnoista näki hierarkian: viljelijöitä arvostettiin enemmän, siirtotyöläisten välittämät tomaatit tarjottiin pilkkahintaan. Hinta ikään kuin pilkkasi heitä.
Joku kertoi minulle, että siirtolaiset kuulemma henkensä pitimikseen viljelevät vuokrapalstoillaan itse nämä tomaatit myytäväksi. Ensin uskoin, mutta sitten luin tomaattien muodosta muuta. Tuo tasakokoinen ja tasalaatuinen tarjonta on bioteollisuuden merkki, siirtolaiset ovat siis halpatyövoimaa.
Vihannesmarkkinoiden alin kasti, pakolaiset ja varsinkin paperittomat pakolaiset, löytyvät torin ulkoreunalta, liikennevalojen kohdalta jalkakäytävältä. Kaikki heillä on pusseissa, jotka saa nopeasti kerättyä pois. Ostan korianterinipun eurolla. Sitä oli sullottuina muovipusseihin, ja on ehkäpä itse kasvatettua. Jollakin on myös tarjolla muutamia puoliraakoja tomaatteja pahvilaatikoissa.Niitä ei paljoa ole, siitä arvelen ne itse kasvatetuiksi, pienestä parvekepuutarhasta aamulla otetuiksi.
Kaikki pakolaisilla on kasseissa, niin että voivat livahtaa pois tarpeen tullen. He myyvät varastettua tavaraa siinä missä muutkin, ja sen lisäksi omaisuutensa viimeisiä rippeitä.
Ulkopuolisena minä olen pakosta huono lukemaan torimyyjien hierarkioita. Tomaatit osaan, mutta kojujen liepeillä pyöriviä ihmisiä en. Onneksi on kirjoittajakoulun Ugo, hän on tarkkaillut tätä Torinon valtavaa torialuetta monta vuotta. Osallistuin työpajaan, joka teki kierroksen Torinon vihannestorille sekä uskomattoman laajalle kirpparille. Samalla rehvastelin Marjanalle, että olen metsäläinen, ja että Suomen hieno ja sivistynyt metsässä olemisen kulttuuri on katoamassa.
Torilla Ugo kertoi, mitä missäkin oli meneillään. Jostain syystä häneltä ei herunut myötätuntoa maalaisille tomaatin pienviljelijöille, vaikka heidän ansiostaan kaikkien kasvisten lajikirjo torilla oli runsas. Syynä lienee toiminta, jonka myötä maahanmuuttajien on vaikea saada palaa maata ja nousta itsenäisiksi puutarhureiksi.