Zen-mestari valmistaa notskihauen siten, ettei tee itse mitään.
Olimme ehtineet juuri sateen alta Naukulaan laavulle paistamaan saamaamme parikiloista. Parhaimmillaan notskihauki on pitkän ja miedon paahtamisen jälkeen, tavallista nuotiohätäisyyttä kannattaa välttää. Ulkoilmanälän poistamiseksi tarvitaan siis alkupalat, välipalat ja viinit. Zen-kokki pitää huolen siitä, että jumalallinen hitaus pysyy yllä: mielellään kala saa kypsyä hieman kauemman kuin kärsivälisyys kestää.
Onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi vetäydyin itse makuulle, minussa on hätäinen puoleni ja hitautta vaativassa työssä olen parhaimmillani kun olen poissa. Niinpä Jussi laittoi kalan, Pekka hoiti nuotion; kalan paahtamisen käytäntöihin minä lisäsin vain isällisen kuorsaukseni.
Siitä huolimatta voin sanoa, että kala oli myös minun valmistamaani. Kalastus opettaa yhteistyötä, ja vaikka minä sen kakskiloisen sainkin, niin hauki tarttui Jussin minulle suosittelemaan vieheeseen, ottipaikasta johon Pekka oli ohjannut veneen.
Nukuin siis, antaen hitaampien väsätä nuotion ja kalafileen kanssa. Tosin minä olin – aivan kuin sattumalta – varannut kuivaa puuta retkelle, sillä tuli on välttämätön vaikka olimmekin vain hieman sateen kastelemia. Puita ei tarvitse olla paljoa, ei aivan tarpeeksi, koska säästeliäästi poltettu nuotio takaa rauhallisen kypsymisen. Mielellään tuli voi jopa sammua välillä, niin että kun muut etsivät polttopuuta, kokki voi pimeän turvin ja huomaamatta tarkistaa suolan, voidella salaa kalapalat öljyseoksellaan ja palata makuupussiinsa.
Miten hauskaa onkaan sitten herätä ja nousta istumaan kun sinulle ojennetaan viinimuki sekä haukipala: pinnalta rapea ja rasvainen, sisältä pehmeästi kypsynyt ja miedon makuinen. Maun kannalta tärkeintä on kuitenkin se, että kala valmistetaan pian sen pyydystämisen jälkeen. Näin kalan maukas sielu ei ole ehtinyt poistua, vaan se on ollut seurassamme koko ajan.