Miksi kukkia on niin monen värisiä, eiväthän ne mitään värejä näe?
Kuljen päivittäin erään tulppaaniryhmän ohi, ja nyt viimeinkin ne ovat raottamassa vihreitä nuppujaan: keltaista ja punaista sieltä on tulossa.
Eräs, lähellä lämmintä seinänviertä, oli huomattavasti edellä muita. Se oli aikaisempaa sukupolvea, kevään ensimmäisessä lämpöjaksossa herännyt. Se oli kokenut taantuman ja pysähtyneisyyden ajan: näin selvästi turhautuneisuuden. Annoin sille odotukseni, kun kuljin siitä ohi. Tuo tulppaani sananmukaisesta vartoi – ei vartioinut vaan vartoi – pitkät ajat lähes samanlaisena vihreänä nuppuna koko ajan. Ja kun se viimein sai paljastaa kukkansa, kuin kultamunan, muut tulpaanit olivat saaneet sen kiinni.
Mutta silti, pystyikö yksikään noista nopeasti heränneistä tulppaaneista sellaiseen keskittyneisyyteen kuin tämä.
”Ääni, eräänlainen kohahdus, jonka kuulee kun avaa keskittyneesti silmänsä”.