Orfeusta janotti, hän oli seurueineen palaamassa Ateenaan. Apollo piti polttavan kuumaa päivää, eivätkä hallusinaatiot hellittäneet.
Kolme auringonkiertoa kestäneiden riittimenojen jälkeen Orfeus kuuli yhä laulua; välillä hän huitoi käsillään kohti pensaita ja vastaili lintujen esittämiin arvoituksiin. Sekoittamaton viini sekä huumaavat yrtit eivät vaikuttaneet enää, mutta ajoittain hän sai yhä eläimiltä kysymyksiä ja jopa syytöksiä.
Nuorena hän oli jättänyt Apollon selkeät laulut ja siirtynyt Dionysoksen riitteihin, oppinut transsin ja rytmin, soittamaan kannabisnuotion savussa ja syömään juurenleikkaajan annostelemia oksennusyrttejä. Sen jälkeen kun hän alkoi puhua jumalille, hän ei ole tuntenut itseään oikein terveeksi. Muistatko enää, millaista on olla yhtä selväpäinen kuin minä kysyi korppi oksaltaan. Muistan, Orfeus vastasi, mutta jo silloin minulla oli kauniimpi ääni kuin sinulla.
Aluksi Orfeus palveli Apolloa, sanat hänen lauluissaan olivat arkisia, kauniita ja selkeitä. Apolloa hänen on kiittäminen kansan suosiosta. Orfeus muistaa, kuinka Apollo opetti hänet soittamaan lyyraa.
Apollo, sinulla oli suuret eleet. Heti synnyttyäsi sinä heittelit kaikki muut lahjat pois, hyväksyit vain jousen ja lyyran. Sinulle riitti kaksi lelua: lyyra, jolla voit hallita nykyisyyttä ja lumota kuulijan hetkeen kiinni. Jousella voit hallita tulevaisuutta, ampua kauas. Näytit minullekin, miten tulevaisuuteen tähdätään ja kuinka kohtalo iskee. Mutta eniten minä nautin lyyrasta, ahdistus väheni ja oma oloni muuttui heti onnelliseksi. Olen käyttänyt lyyraa paljon, niin että minusta itsestäni on tullut lyyra, Orfeus ajatteli.
Samalla hän muisti että reitin varrella, aivan Ateenan kupeessa on Apollon pyhäkkö, jossa hän voisi käydä kysymässä oraakkelilta kuinka saisi terveytensä takaisin. Nyt on oikea aika tervehtiä Apolloa, kirkkaan kesäpäivän jumalaa, Apollo Heliosta.
Apollon pyhäkön ytimessä on kirkas, kylmävetinen lähde tai maanalainen virta. Sinne ei ole pääsyä muilla kuin valituilla, mutta Orfeus huomasi olevansa tervetullut. Hänelle ei kuitenkaan suostuttu antamaan ajatusta selkeyttäviä oksennusyrttejä, joita kaksi pappia oli itse käyttämässä. Orfeus aavisti jo että hän joutuu kylmään lähteeseen: se tuntui vastenmieliseltä, mutta hän on astunut jo pyhälle alueelle eikä voi enää kieltäytyä.
Jäätävä vesi oli harpyijoiden kynsiä, ne iskivät Orfeuksen ihon läpi ja raatelivat. Sitä kesti aikansa, kunnes hänen ruumiinsa palautui ennalleen. Miellyttävä olo tuli vasta kun hän nousi lähteestä. Mutta papit työnsivät hänet takaisin jäätävään veteen, niin menot määräsivät; sitten he painoivat hänen päänsä pinnan alle ja pitivät sitä siellä.
Monta hetkeä kului; hänen kallonsa tuntui tyhjältä, kuin kylmä vesi virtaisi sen läpi. Pää tuntui olevan läpeensä jäätä vielä, kun hänet päästettiin pintaan. Vähitellen ajatukset palasivat kuin linnut häkkiinsä, Orfeus tunsi olevansa normaali – ja onnellinen. Kun papit olivat päästäneet otteensa, Orfeus haukkoi henkeä niin äänekkäästi, että luulisi hänen kiittävän pelkkää ilmaa.
Näin Orfeus oli valmisteltu oraakkelin kuulemista varten. Ääni sanoi; nyt olet terve, mielesi on kirkas ja selkeä, sellainen jota Apollo sinulta toivoo. Mene tuonne kirkkaaseen päivään, laula ihmisille torilla, älä enää kuvittele tuonpuoleisia.
Teksti on jatkoa kesäsarjalle Jumalat ja helteenit rantavedessä.
Kuva: Euripideen Ifigeneia filmin avauskohtauksesta, Michael Cacoyannis (1977).