Olen löytänyt sopivan voikukkaniityn, se on hylätty peltotilkku eteläisellä rinteellä, paikassa jossa voi viettää aikaa myös oleskellen ränsityneen tuomen alla. Tai voikukan nuppuja puhdistellen. Voikukkaviinin teossa olen aina hyväksynyt vain keltaisen, mesivoittoisen kukan enkä kitkerää vihreää. Ymmärrän kyllä, että voikukkajuomassa pieni kitkeryys tekee hyvää, ja vihreät osat voi jättää, mutta ei viinissä.
Ylioppilaskunnan viinikerhossa 80-luvulla pyrittiin puhtaisiin, kuiviin voikukkaviineihin. Se oli pian sen jälkeen, kun olimme kampanjoineet ”keskiolut R-kioskeihin” kulkueissa, vaikka emme edes välittäneet oluesta. Oikeastaan olimme elitistejä ja kannatimme ”viini maitokauppoihin” politikkaa. Mutta kuten politiikassa usein käy, väärät tavoitteet ja matovaltosmainen populismi voittaa: keskiolut tuli tuon monopolikioskin voittoja kasvattamaan. Olutkulttuurikin romahti, keskioluen ehdoilla ei hyvää olutta voinut edes valmistaa. Me hävisimme jokaisella sektorilla ja varsinainen viinikulttuuriin liittynyt päämäärä jäi saavuttamatta, siirryimme väihitellen itsekin keskiolueen.
Sitä ennen yritimme kuitenkin vastarintaa. Koska ”viini maitokauppoihin”politiikka kariutui, nostimme oppositiohenkeä ja perustimme ylioppilaskunnan viinikerhon. Viinikulttuuriin olisi parasta käydä omatekoista tietä, vetäydyimme maan alle ja kotiviinipöiniköiden äärelle.
Hassisen Pekka oli ylioppilaskunnan viinikerhon filosofinen johtaja. Hän pakotti meidät eroon makeista ja puutteellisesti käyneistä omppuviineistä. Minulla on yhä tallessa Pekan 21 liuskainen voikukkaviinin valmistusohje, kirjoituskoneella naputettu, pienellä rivivälillä kirjoitettu ja myös tiiviisti ja tarkasti ilmaistu ohje. Löysin myös Pekan minulle kirjoittaman ohjekirjeen:
”Voikukka-aika on kohta ohi, joten ei ole aikaa kirjeenvaihtoon. Niinpä annan omat voikukkaviinin piirrustukseni, joita en kyllä ole tässä muodossa vielä kertaakaan testannut (!). mutta rupean testaamaan nyt viikonloppuna. Minulla on kyllä jo melkein valmista raparperi-valkoista bordeaux’ ta, jonka tein hyvin samantapaisesti, ja se näyttä onnistuvan oikein hyvin. Voikukkaviiniä olen tehnyt muutama vuosi sitten kuumavesimenetelmällä jota en kyllä suosittele, koska se ei ottanut kirkastuakseen. Muuten siinä satsissa oli hyvä kesän maku.
Sovella tästä omiin realiteetteihisi. Kaikki ainesten ja kemikaalien määrät voit jakaa luvulla 30 ja kertoa omilla litramäärilläsi…” Jyväskylä 13.6. 1985
Nykyään kun hyviä ja halpoja valkoviinejä saa Alkosta, olen löytänyt uuden suunnan. Se on mahdollisimman miedoissa kesäjuomissa, joita on käytetty vain vähän, ja jotka eivät edes säily kesää kauempaa. Nykyään kerän vain yhden kilon verran voikukan keltaista, aiemman kahden kilon sijaan, ja teen vain 10 litraa. Mutta edelleen bordeaux -viinihiivaan luottaen ja viinikerhon reseptiä mukaillen.