Puutarha meditointiympäristönä

Miksi suunnitella puutarhaa pelkästään kesää varten ? Suunnitelmani vadelmapuutarhan osalta ovat edenneet nyt tähän vaiheeseen; vadelmarivien sijaan nousee eräänlaisia torneja. Liian pitkään olen ihaillut viiniviljelmiä, niitten rivejä, vaikka vadelma ei ole köynnöskasvi, se on juurimatto josta singahtelee ruokoja.

Ensimmäinen torni kasvaa jo puutarhassa, oikeastaan siitä on tarkoitus rakentaa pyramidi, tarkemmin sanoen kokonaisuus, joka talveksi pakataan pyramidiksi, suojataan tuulilta, ja joka kesällä tuuhettuu jättipensaaksi.

catedrale-vegetable

Pynttärinniemen puutarhassa on kaksi pitkää vadelmariviä, jonka leikkaaminen tämän kuvan kaltaiseksi kujaksi olisi mahdollista. Vadelma on pensas, joka vihreä ja kuohkea vain vähän aikaa; sen lehtii myöhään ja on pitkään ruokona. On selvää, että tällaiset pilarimaiset näkymät tuuhettuvat siis keskikesän ajaksi, mutta muun ajan vuodesta tuolla tavalla kohoavat ruokopylväät olisivat meditoiva ympäristö.

Tallenna