(Praha 2014) Pimeää syksyä, sokaisevan pimeitä kujia Prahassa, kiteytyneenä kolmeen kirjaimeen t-m-a joka tsekiksi tarkoittaa pimeyttä. Tänään tihkutti vettä, kun kävelin hämärässä lähellä olevaan Knajpaan herkullisen valkosipulikeiton takia. Knajpan mainoskyltissä on ihmiskasvoinen pukki, pimeiden voimien tunnus. Ja seinämaalaus ravintolassa kutsuu vieraan aika kummalliseen pöytään.
Valkosipulikeitto on vaatimattomin liemi mitä tunnen. Tutustuin siihen vuosia sitten tsekkiläisenä talonpoikaisversiona: uunissa paahdetut valkosipulit ja kirkas kasvisliemi, muutama vihanneksen pala kuin planeetta radallaan.
Kun Prahassa ollaan, niin keittotaidosta voisi puhua alkemiana. Alan huippuyksikkö sijaitsi täällä, koska kuningas satsasi siihen valtavat rahamäärät tieteellisen läpimurron toivossa.
Toisaalta alkemia keittopadassa on aivan luonnollista. On olemassa ruokalajeja jossa osaset eivät ole yhtään mitään, mutta lopputulos on puhdasta kultaa. Knajpan valkosipulikeitto on sitä, ja kokkikin tietää jo miksi tulen sinne iltapimeällä lipittämään vajaan kahden euron liemen.
Siis keitto ei muodonmuutoksen jälkeen maistu lainkaan almondilta, vaan se maistuu alhambralta.
Liemi on ihmeellinen: paahtuneet valkosipulit tuovat mukaan jo hieman makeaa vivahdetta,lisäksi tunnistan myös pitkään hautuneen kaalin makua sekä tietysti porkkanan ja palsternakan tuoreita sävyjä, joita pieni rasvaisuus tuo esiin.
En tiedä valkosipulin rituaalisesta käytöstä keskiaikana, siihen liittyy varmaan paljon salaisuuksia. En tiedä, miksi sen katsottiin suojaavan saatanalta. Mutta en yhtään ihmettelisi, vaikka alkemistin padassa kiehutettu valkosipulikeitto olisi näistä sýistä ollut osa aikansa kemiallista keittiötä.
Knajpan kokin täytyy olla alkemisti. Keittolautanen on huomiota herättävän laaja, ja alustoineen se muodostaa planeetan kehineen. Ketkä tänne kokoontuvat, pukin kuvan alle ryystämään ihmekeittoa planeettalautasilta ? Ja lusikka, aivan kuin asiaan kuuluisi että se on näkymättömissä. Se löytyy vain sormin koskettelemalla lautasen reunan alta. Kuka tarjoaa keiton, jota varten ei näytä olevan lusikkaa kuin niille, jotka tietävät kätkön ?
Tämä on tietysti vain mystistä lumoa ja ylitulkintaa. On tartuttava hetkeen, rukiiset krutongit on parasta popsia ennen kuin ne ovat lionneet liemessä. Se mikä on ylhäällä on myös alhaalla, konkreettisesti: se mikä on taivaalla on myös lautasella. Liemi on tähtitaivas, kohtaan siellä muutaman kuminan siemenen, mutta en kolmea enempää. Ehkä kaksi piparjuuren hiutaletta. Vastaan tulee myös yksi tillin häivähdys. Porkkanan hitusia ajelehtii enemmän. Kaikki vähäarvoisen liemen tunnusmerkit täyttyvät ja saavat uuden merkityksen.
Liemen keskellä on juustoinen kanamuna. Syödessä juuston säikeet venyvät pitkinä rihmoina. Mistä kokki onkaan saanut näin sitkeää juustoa. Rihmat piirtävät koko lusikoinnin ajan keskuksesta suuhun yltäviä tangentteja.