En tiedä olenko koskaan nähnyt suppilovahveron rihmastoa. Ovatko ne niitä valkoisia rihmamöykkyjä, joita on sammalen alla kunttakerroksessa ? Vai ovatko ne ruskeita, yhtä kätkeytyviä kuin suppislakit. Olisipa lumoavaa, jos ne sattuisivat olemaan kullankeltaisia, kuin suppisten jalat. Juuri näille syksysienille, samoin kuin lahottajasienille nämä pitkäksi venyneet, lauhat syksyt voi olla hyväksi. näille kylmän kanttarelleille, kuten suppiksia kutsutaan. Ehkä suppilovahveroiden rihmastot eivät kylmästä säikähdä, nuo kylmän kanttatellit. Kanadassa niitä kutsutaan kylmän kanttatelleiksi tai talvisieniksi. . En tiedä, luulen että pitkät syksyt ovat otollisia niiden rihmastoille.
Suvun harvennusmännikössä, Etelä-Pohjanmaalla, kulkiessani en löytänyt suppilovahveroita, en edes vakiopaikalta. Etsin sieniä, mutta en kerätäkseni, vaan löytääkseni rihmaston merkkejä, ja lupauksia metsän terveydestä.
Suppilovahverot ovat mykoritsoja, puuston terveydestä huolehtivia symbioosisieniä. Sain selville, että ne kuuluvat siihen kuuluisaan metsäpohjan kommunikaatioverkkoon, joka on mullistamassa käsitystämme metsästä. En tosin tiedä, näitä sienijuurten eroja. Toiset vierailevat solujen sisällä, suppiksen rihmat hakeutuvat vain solujen väleihin. Samalla sain selville, että lähes kaikki metsäsienet ovat mykoritsoja, tietenkin kaikki ovat symbioosissa puitten kanssa.
Suppilovahverot näyttävätkin siltä, kuin ne oisivat osa metsän piuhastoa. Jos satut astumaan suppisesiintymän päälle, huomaat sen, olet polkenut sammalikkon kätkeytyneitä keltaisia johtoja. Ja kun nostat sienen, saat varmistuksen: lakki on kuin sammunut merkkivalo, ja sienivarren multainen pää rihmoineen näyttää irti repäistyltä sähköjohdolta.
Mutta missä kunnossa juuri tämän harvennetun männikön sienirihmastot ovat ? Onko siellä enää suppilovahveroiden rihmastoja, onko siellä merkkejä muistakaan mykoritsoista ? Onhan tämä palsta niin sanottua jatkuvan kasvatuksen metsää. Juuri siltä kannalta, ja kilpailussa avohakkuupolitiikkaa vastaan, on sitä parempi, mitä pikemmin sienirihmastot palaavat ruokkimaan puita ja tekevät metsästä terveen ja voittoisen.
Elättelen toivoa, muovikassissa on mukana muualta keräämiäni suppilovahveroita. Kylvän niitä toiveikkaasti tänne. Tosin kukaan ei ole onnistunut kasvattamaan suppiksia. Sikäli tämä on epävarmaa puuhaa, ihminen ei saa metsäsientä tulemaan haluamiinsa paikkoihin. Pois minusta sellainen halu hallita luontoa. Kylvän sinne pelkkiä ehdotuksia, tarjoumia. Tosin suppisten kylvämistä viisaampaa voisi olla kesäinen kastelu, ja joidenkin sammalikkojen suojaaminen kuivuuskausilta – tai metsäojien tukkiminen.
Tuosta suvun metsän harvennushakkuusta on muutama vuosi. Koska olin hyväksymässä sitä, seurailen nyt metsän toipumista. Yhteydet taitavat hieman pätkiä tälläkin palstalla – niin kuin kaikkialla hakatuissa metsissä. Rihmastoja pirstoutuu ja metsästä katoaa joksikin aikaa puita vahvistavat, niiden kanssa symbioosissa olevat sienet.
Heikentyneillä rihmastoilla ei ollut juurikaan voimaa fruittailla näkyviä sieniesiintymiä. Symbiosikumppaneita on kadonnut, mutta uskon että pieniä rihmastojen alueita on sammalikoissa, siellä täällä. On täysin mahdollista, että rihmastot palaavat vielä. Aikaa se voi viedä, varsinkin kun auringonpaahteiset kesät kuivattavat pahasti koneen tallomat alueet. Rihmasto ei vielä ole päässyt kasvamaan, eikä luomaan suhteita jäljelle jätettyihin mäntyihin.
Olen lukenut, että metsäsienet kuuluvat siihen kunkin metsäpalan kokoiseen, maanalaiseen piuhastoon, mykoritsoihin jotka jatkvat sitä, minkä puiden juuret aloittavat. Juurten kuljettamat maaperän nesteet ja ravinteet tulevat suurelta osin rihmastoista. Ilman mykoritsojen apua jokainen puu tarvitsisi paljon isommat juuret. Mykoritsojen avulla metsä voi olla tiheä, kaikkien puiden ja sienten symbioottinen yhteisö. Suppilovahverokin saa kumppaneiltaan koivuilta ja männyiltä fotosynteesituoteita – ja koska se tarvitsee terveitä puita, se pitää ne terveinä.
Tuttujen metsäsienten rihmastot pitävät silti metsäpohjan rikkoutumisesta, rihmastojen katkeilusta. Siksi ne ovat tuttuja ja ikään kuin symbioosissa meidän sienestäjien kanssa. Kun tulen pois harvennetusta männiköstä, menen toiselle puolen metsätietä. Siellä on liikuttu omalla tarktorilla puita poimien, siellä on aina ollut runsaat ja monipuoliset sienikasvustot, ja huomattavan terveet sekä tuuheat havustot.