Kultainen keltainen porkkana Uzbekistanissa

Porkkana on niin tavallinen, liian tuttu ja niin itsestään selvä. Siksi katselen maalaisdokumentteja Uzbekistanista, maailman vanhimman porkkanakulttuurin viljelysmailta. Etsin sieltä jotain, mikä horjuttaisi tätä porkkanan arkisuutta.

Ihmellistä on jo se, että porkkanalla on Uzbekistanissa neljä satokautta vuodessa. Odotan löytäväni dokumenttifilmeistä oikean aropellon porkkanan, joka polveutuu suoraan alkuporkkanasta.

Katselen You Tube -dokkareista Uzbekkeja nostamassa porkkanan myöhäissatoa entisillä kolhooseilla. Talkoot vaikuttavat olevan siellä yhä voimissaan. Säätila näyttää tutun syksyiseltä. Kuluneissa, mutta lämpimissä takeissaan ja päähineissään he puurtavat, kylän vanhemmat naiset sekä nuorukaiset. Porkkanat naatteineen ovat rivissä, maata myllätään, kuvasta välittyy jopa happamanmakea syksyn tuoksu.

Uzbekistanissa porkkanoita käytetään enemmän kuin Euroopassa. Keltaiset porkkanat ovat olennainen osa Uzbekistanin kuuluisinta ruokaa, plovia. Keltainen porkkalajike on erityisen makea, se antaa ploville ominaisen maun.

Porkkana on Uzbekkien jokapäiväistä ruokaa. Sikäläisiä elinkustannuksia laskettaessa porkkanan hinta kertoo paljon. Ns. plov -indeksi mittaa kansalaisten ruokakuluja.

Aiemmin niin turvallinen porkkana ja sen vakaa hinta merkitsi kohtuullisia aikoja. Nyt on toisin: sotiva ja uhitteleva Venäjä on nostanut hintoja ja horjuttanut turvallisuutta: jokainen Uzbekistanin asukas kärsii arviolta 1000 dollaria vuodessa Venäjän takia.

Uzbekistanin valtavalle maataloudelle elintärkeä vesi tulee Kirgisiassa ja Tadžikistanissa virtaavista joista. Aiemmin nuo joet ovat tarjonneet vettä luotettavasti ja tasaisesti, nyttemmin tulvimisen ja kuivumisen vaihtelut tuovat ongelmia.

Muutosta on myös säätiloissa. Ne ovat olleet hyvin epävakaisia: yllättävät hallat ja raemyrskyt keväällä 2021 toivat katovuoden. Porkkanan hinta loikkasi jopa 25% kalliimmaksi. Tuon vuoden kesä oli poikkeuksellisen kuuma: pienikokoinen porkkana selvisi stressistä paremmin kuin isoksi ehtinyt – suurten porkkanoiden kerrotaan paikoin paistuneen kuumassa maassa niin, että lopulta ne pehmenivät kypsiksi.

Tashkentin seudulla olevaa maatilaa pitävä Mukhtor Gazatov kertoo AFPn haastattelussa porkkanan viljelystä. Hän viljelee kultaista keltaista, ja sillä olisi hyvä menekki Tashkentin torilla. Vuoden 2021 heikon sadon takia hänen tulonsa ovat pienentyneet. Toisaalta hinta on noussut huimasti, ja ostajat valittavat .

Kesäkuun 2021 hellekautena lämpötila nousi jopa + 40 asteeseen, ja se tuhosi porkkanaa:

– Kun sää on näin kuumaa, osa porkkanoista paistuu maassa.

Viljelijä Kazatov kertoo, että kevään jyrkät säänvaihtelut ja hallat viivästyttivät porkkanan kasvua ja aiheuttivat halkeamia juuriin. Hän pelkää, että säätilojen heilahtelu tulee olemaan suurin ongelma myös tulevaisuudessa,

Edellisvuoden sato jäi huonoksi, kun taas vuoden 2022 poikkeuksellisen hyvän kevään myötä puolestaan varhaisporkkana oli hyvälaatuista ja edullista. Kuluvana vuonna porkkanasadosta uskotaan tulevan mainio.

Uzbekkien maalaiselämää kuvaavassa dokumentissa aiheena ovat talkoot porkkanapellolla. Ehkä hehtaarin kokoinen pelto on tasaisella arolla, siitä kootaan juurekset kyläläisille sekä karjalle. Työhön osallistuvat etupäässä naiset sekä pojat, yhden vanhemman miehen huomaan ajavan kuorma-autoa, ja hakevan porkkanat.

Yleensä pojat auttavat mummoja. Nuorukainen käyttää lapiota, irrottaa porkkanoita, niin että mummo voi naateista vetäen koota niput, ja laittaa ne riviin. Samanlaisia työpareja näyttää ahertavat eri puolilla porkkanapeltoa: poikia ja mummoja.

Kun kuormuri peruuttaa peltoa pitkin paikalle, pojat ryntäävät keräämään porkkanat riveistä. Siinä näytetään voimaa ja nopeutta, pojat vilkuilevat kameraan, kokoavat niin suuria sylyksiä kuin jaksavat, ryntäävät kuormurin luo ja reuhtovat porkkanat lavalle.

Porkkaoiden laatu näyttää vaihtelevan, ne eivät ole tasamittaisia kuten meidän markettiporkkanamme. Niissä näkyy myös haaroja ja sivujuuria. Pienet ja huonot lajitellaan näemmä eläimille.

Uzbekistan on tunnettu kultaisesta porkkanastaan, sitä sanotaan maailman parhaaksi. Puolet kyläläisten porkkanapellosta on keltaista laatua, puolet oranssia. Kultainen porkkana näyttää olevan lujemmin maassa kiinni kuin kartiomainen oranssi. Kultainen ei suippene, vaan asettuu maahan kuin paalu. Katselen tarkasti. Tuoko on sitä porkkanaa, mistä puhutaan ikivanhan geeniperimän huipentumana. Se on täysin eri kuin Euroopasta maailmalle levinneen oranssin porkkanan perimä.

Nyttemmin Uzbekistanin kultainen on todettu erittäin kestäväksi lajiksi. Se on porkkana, joka sietää muuttuvia sääoloja. Sen sanotaan olevan sitkeä sekä helteillä, että kolealla säällä. Se kestää tauteja. Tämän lisäksi kultaista keltaista pidetään erityisen terveellisenä, lähes yhtä hyvänä kuin villiporkkanana, mutta parempana maultaan.

Yritin tilata Uzbekistanin kultaista harvinaisten siementen kaupasta Saksasta, mutta ne ovat loppuneet. Olen huomannut, että nyt kun moniväristä sateenkaarikirjon porkkanapusseja myydään kotipuutarhureille, niin kyseessä on usein hybridit. Tutun, makean ja rapean oranssin ominaisuuksiin täydennetään muita värejä. Näin on myös tehty monissa vokkivihannespusseissa: ne ovat värikkäitä, mutta suurimmalta osaltaan eriväristä porkkanaa.

Toisaalta olen hämmentynyt, myös siitä, että Virosta löytämääni uzbekistanilaista keltaista ja pyöreäpäistä kutsuttiin rehuporkkanaksi. Sitä suositeltiin erityisesti kaneille.

Tämä ”kultaiseksi porkkanaksi” kutsuttu maatiaislajike on jalostunut viljelijän ja porkkanan yhteistyön myötä. Kylväjä on tehnyt ehdotuksensa, mitkä porkkanat pääsevät jatkoon ja siementämään uusia jälkeläisiä. Varsinainen kehitys on tapahtunut kuitenkin porkkanoissa, niiden kukkien pölyttyessä ja sekoittuessa toista perimää kantavien porkkanankukkien sekä joskus sekoittuen myös villiporkkanoiden siitepölyyn.

Juuri näin uzbekki -maatiaisiin on kertynyt monipuolisuutta verrattuna laboratorioissa jalostettuihin hybrideihin. Miksi siis kylväisin enää nantesia, jos löydän jostain kulteista keltaista ?

Maaseutudokumentissa kylän mummo näyttää tekevän porkkanamehua talkoiden jälkeen. Hän raastaa keltaisia ja oransseja porkkanoita, sekoittaa raasteen, ja puristaa siitä porkkanamehun. En tiedä miksi, ehkä keltainen tuo lisää makeaa oranssiin.

Lähteet:
EastFruit -horticulture Uzbekistan 2021

Extreme wether costs – Muhktor Gazatov interview 2021

Kuvakaappaukset Farmers Collect Tonns of Carrot in Uzbekistan. Preparing for Winter.

Uzbek Golden Carrot: Sturdy Carrot of Central Asia

Porkkanan nosto – ja maahan palautus

Kokonainen porkkananippu maasta irrotettuna, välittömästi ylös taivaalle nostettuna – tämä ele on uskonnollinen. Valokuvan mies pitää juuri maasta nostettua nippua kaksin käsin ylhäällä kuin vastasyntynyttä. Lähikuvassa näkyvät multaiset ja karheat työmiehen kädet.

Kuvassa on ele ja kiitos, joka esitetään taivaalle, säälle, lämmölle ja sateelle. Mutta tämän kiitoksen voisi myös esittää suoraan maalle, silloin se olisi toisenlainen.

Taivaalle annettu porkkana ei lisäänny, se on irrotettu maasta kesken kaiken, ennen kukkaa ja siementä. Jos edes yksi porkkana noista taivaalle kohotetuista työnnetään takaisin maahan, niin myöhemminkin saadaan porkkanoita. Viisas ei uhraa kaikkein parasta Jumalalleen, vaan maalle – jo geeniperimänkin vuoksi.

Katsoin videota porkkanannostosta Afganistanissa, ja jossain sielläpäin porkkanan sanotaan eriytyneen villijuureksesta. Katsoin kuinka naiset kantoivat kasasta porkkanoita pestäväksi, sitten huomasin että joukosta oli laitettu muutamia porkkanoita sivuun ja tuonnetty multakasan laelle. Ymmärsin, että siinä ovat uudelleen istutettavat, siemenporkkanat.

Onko se porkkanan jalostusta, kuin maukkaimmat, suurimmat juuret valikoutuivat edelleen viljeltäväksi? Osittain kyllä. Juuri noilla Afganistanin seuduilla olevat porkkanalajit tiedetään geeniperimältään runsaimpana. Juuri tällaisen siemanporkkanan sivuun laittamisen ansiosta, tällaisen hitaan jalostuksen myötä porkkanan perimä on moniouolistunut.

Toisaalta, ”siemenporkkana” ei ole ihmisen tekemä, vaan valitsema. Vuorovaikutus ihmsen ja porkkanan välillä, jossa porkkanan tarjoamista juurista ihminen tekee valintansa. Mutta koska prosessit ovat hitaita, voisi kuvitella että samalla porkkana on itsepintaisesti parin tuhannen vuoden aikana kehittänyt ihmisen makua.

Tosin yksipuolisen jalostuksen ja monokulttuurin vuoksi vallalla on makea,oranssi perimältään köyhtynyt porkkanalajisto. Se miten porkkana olikaan opettanut ihmisille hieman kitkerämpiä, karotiinisempia ja luteiinisempia makuja, se on pyyhkäsity sivuun lyhyessä ajassa.

Porkkanaa nostaessani ajattelen mielelläni, että nämä liikkeet ja käden tuntuma vetäessä, heiluttaessa, kuin hammasta irrottaessa on jotain porkkanan meille opettamaa. Tosin samalla porkkana on suostunut muovautumaan yhdeksi kartiomaisekasi juureksi. Hajajuurinen, raivokkaasti maasta kiinni pitävä juuripehko on muuttunut esiin kaivettavasta maasta vedettäväsi.

Vaikka itse nostankin porkkanat maasta talikolla, olen huomannut, että hiekkaisissa ja multaisissa kohdissa nostan niitä käsin. Ehkä tuossa eleessä on jotain universaalia, tietysti kulttuurin ja maaperän erot näkyvät myös tavassa kuinka juures vederään maasta. On erilaista irrottaa porkkanaa hiekkaisen maan Keski-Aasiassa kuin märän mullan Euroopassa, ja sitten tämä meikäläinen, varovainen irrotus raskaasta moreenimaisesta maasta.