Jouluaika ja pähkinöitä paahtuu

On varsin osuvaa, että pähkinäpensaan siemenet itävät parhaiten jos ne ovat kylmässä joulusta kevääseen, siis koko talven. Joulun alla sain kirjeen Mustilan arboretumista ja siinä niitä oli, euroopanpähkinäpensaan siemeniä. Siis ihan syötäviä pähkinöitä; sillä erotuksella, että ne ovat kasvaneet Suomen kylmissä oloissa ja otollisia kasvatettavia.

Pähkinät ovat aina kuuluneet jouluun, sitä edeltäneeseen Yuleen ja Saturnaliaan. Pähkinöiden murtaminen pähkinänsärkijällä, paahtaminen ja pureskelu on joulun ytimessä enemmän kuin kinkku. Pähkinät kuuluvat sekä aterioille että lahjojen joukkoon.

Vanha tapa ”nakata” joululahjoja periytyy ehkä pähkinöistä. Ruotsin ”julklapp” sai nimensä siitä, että heitettiin lahjapaketti kuin kalikka. Se lensi ovanraosta ja mätkähti tuvan lattialle; heittäjät pakenivat kuin pahainen tonttulauma. Tämän edeltäjänä arvellaan olevan tapa heittää ovenraosta kouralliset pähkinöitä joulutervehdyksenä. Näin tehtiin ainakin pähkinäpensasalueilla Saksassa ja Eteläruotsissa.

Espanjassa ja muualla Etelä-Euroopassa puolestaan mätkittiin kepillä pässiä muistuttava pussi tai pässi rikki, että sieltä valui pähkinöitä ja karkkeja. Luonnollisesti karkit oli kääritty suojapaperiin, kuin pähkinänkuoreen. Niitä saattoi myös heitellä ja varistella lapsille karnevaaleissa sekä muissa juhlissa.

Pähkinöiden varistaminen puusta – niiden murtaminen ja paahtaminen – on ollut iso asia talvikauden alussa. On pakkanen, on nälkä, ja silloin pähkinäpuuta varistamalla saattoi saada niskaansa lupaavaan ropinan. Sitä seuraa pähkinöiden paahtaminen nuotiolla, ja se tuttu popsiminen jota ei voi lopettaa.

Tämä on helppo kuvitella. Tosin Richard Powers on kuvannut tällaisen pähkinäkiihkon The Overstory -romaaninsa alussa. Ollaan Amerikan länsipuolella, siirtolaisaalto vyöryy karavaaneina sisämaata kohti, jossa on vapaata maata farmareille. Ja silloin, jos sattui olemaan alkutalvi, kohdattiin pähkinälehtoja, jotka eivät kuuluneet kenellekään, ja joissa kulkijat löysivät sitä parasta ja ravitsevinta – ja he joutuvat pähkinäkiihkon valtaan.

Powers kuvaa, kuika miehet heittää jysäyttävät isoja kiviä päin puun runkoa niin, että pähkinät varisevat. Myös H.D. Thoreau koki myös tämän kiihkon. Tosin hän kammoksui sitä, että puita kivitettiin: ”puut ovat meidän isovanhempiemme vanhempia. Jos tuntisitte Luonnon salaisuudet paremmin, olisitte inhimillisempiä niitä kohtaan.” Vaurioituneet puunrungot olivat kivityksen jälkeen alttiita kaikenlaisille taudeille. Mutta vielä kesti yli puoli vuosisataa, ennen kuin Amerikan mantereelle kulkeutui virustauti, joka hävitti lähes kaikki silloiset pähkinäpuut.

The Overstory -romaanissa seurataan puita. Pähkinäkiihkon aikaan syntyy myös norjalais-espanjalainen avioliitto, ja suku jonka vaiheita Powers kuvaa niin pitkään, kuin suvun toteemi – pähkinäpuu – on voimissaan. Norjasta lähtenyt nuorukainen toi länsirannikolta kourallisen pähkinöitä Iowan tienoille ja niistä kasvoi puut talo luokse.

Pähkinäpuilla on ollut merkityksensä Pohjois-Amerikan demokraattiselle historialle. Powersin romaanin lisäksi tämä välittyy, esimerkiksi Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla -romaanista, ja retkestä metsään joulun alla, pekaanipähkinöitä keräämään. Truman kertoo, kuinka hän keräsi mummonsa kanssa työntökärryllisen pähkinöitä hedelmäkakkuja varten: jouluna kakkuja jaettiin kaikille, tutuille ja tuntemattomille.

Myös Walt Disneyllä olisi ollut mahdollista kunnioittaa pähkinäpuuta Tuhkimo-animaatiossa. Grimmin sadussa Tuhkimo nimittäin seitoi pähkinäpuun alla, kun hänen ylleen varisi jotain, joka osoittautui tanssiais-asuksi. Disney suosi hyvää haltijatarta ja taikasauvaa. Pähkinän ystävät saavat hyvityksen vasta paljon myöhemmin, kun Hessu Hopo muuttuu taikapähkinän avulla superhessuksi.

Pähkinäpuun alla seisoessa hänen ylleen varisee se hieno tanssiaisasu, joka tuo hänelle onnen.

Tavallaan pähkinäpuun alla kaikki ovat vertaisia, kuten Tuhkimo tanssiaisissa, kuten mielin määrin paahdettuja suolapähkinöitä nauttineet siirtolaiset amerikkalaisessa pähkinälehdossa. Tai kuten jouluna, kun kuusi varistaa lahjat oksiensa alle. Onkin sanottu, että pähkinät olivat syötävien joululahjojen vanhimmat edeltäjät.


Mustikkarinteiden kehittelyä sohvasta käsin

Suunnitelmani metsän ja puutarhan yhdistämiseksi vaatisi liekinheittimen, eli tohottimen, jolla kulottaisin pienen ja harvan metsärinteen. Suvun palstalta tietysti.

Kyse olisi mustikkametsän uudistamisesta Kanadan malliin. Löysin kirjasen noiden mustikkahullujen menetelmistä. Eräs niistä on se, että ajoittain mustikkarinteet kulotetaan niin, että tautikannat katoavat ja parin vuoden kuluttua paikalla on uudistunut mustikkakasvusto.Tosin tuo heidän mustikkansa kasvaa avoimilla rinteillä ja isompana pensaana, mutta kait sitä voisi kokeilla pienempienkin varpujen suhteen, kunhan polttaa vain pinnan, ei juuria.

Meillähän metsät ovat etupäässä selluloosan kasvatusalustoja, eikä niissä oikein muuta nähdä. Tosin aavistelen, että monet muutkin havukka-ahon ajattelijat ovat tuumineet samaa. Ehkä jotkut ovat nähneetkin kanadalaisten suunnittelemia kahden käden poimureita, pienempiä tai suuria hieman lumikolaa muistuttavia.

kanadamustikka

Vielä en tiedä, mihin tätä uudella ja puolivilllillä tavalla saatavaa, valtavaa mustikkamäärää tarvittaisiin. Tässä suunnitellessani lähes kiihdyn ja tuhahdan, että Chymoksen sopimusviljelijäksi en lähde.