Tarjoaisitko jotain muuta kuin ruispurukumia

Esitelmän jälkeen seurue pakkautui sitten minun pieneen kämppääni. Pelokkaat hapankorppurullat siellä jo odottelivatkin, tosin aivan syyttä koska ne olivat päivän mittaan sitkistyneet niin inhottaviksi, että muistuttivat pikemminkin purukumia.

Onneksi seurue kantoi pöytään sylikaupalla patonkeja ja juustoja, sekä viiniä –  ja laatuoluita kaksin käsin. Vanha kunnon emeritusprofessori ja hänen seitsemän ylioppilastaan aloittivat keskustelun,  josta ei voi sanoa muuta kuin, että se kupli ja aika riensi. Nuo hunajalla maustetutruispurukumitkin jauhettiin porukalla pois.

Vasta myöhemmin huomasin, että juustojen ja viinien kanssa olisi ollut purukumin sijaan hyvä nauttia juuripaahdettuja pähkinöitä. Kolme pussillista pähkinäseosta, jossa on mukana cashevta, pekaania, tavallista ja ehkä myös hasselia, paahdetaan mausteseoksessa. Ohjeen mukaan tuo kilon kokoinen pähkinäkasa maustetaan chilipippuriseoksella (3 teelusikallista) öljyssä (3 teelusikallista), suolalla ( teelusikallinen) ja sokerilla (3 teelusikallista). Seos paahdetaan, tai pikemminkin kuumennetaan 180 asteisessa uunissa, 20 minuuttia.

Sellaisen satsin pöytään tuomisen seurauksena juomat olisivat  takuulla loppuneet kesken, tosin loppuivathan ne nytkin keskustelun hyväntuulisessa virrassa.