*Syksyn omenasadosta, Huvitusta ja Vuokkoa, hieman käynyttä ja hiilihappoista.
* Parveke, Alajärven Levijoella
* Muistiinpanoja Michael Pollanin Toinen luonto (suom 2018), sen luvusta ”Sadonkorjuu”.
Syksy, kun runsaat ja ylenpalttiset sadot kukoistavat, ne eivät välitä kuolemasta ja mailleen menevästä kasvullisuudesta.
On vain päivien kysymys, milloin ensimmäinen halla iskee. Se ennenaikainen pakkasyö, josta minäkin selviän jos muistan peitellä kurkut. Tavallisesti tätä ennenaikaista hallaa seuraa taas lämmin jakso, ja syksy jatkuu aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Paitsi jos vetelät ovat päässeet jo puutarhaan: herkimmät siellä ovat silloin mustanpuhuvia ja lysähtäneet kasaan.
Sadonkorjuujuhlat – nykyään niitä pitävät pääasiassa tilhet ja rastaat. Ne pitävät pihlajia ja marjapensaita pitopöytinään, höpöttävät ja pulputtavat loputtomasti. Kaikille riittää, mitään reviiriääntelyä ei lintujen metakasta erotu. En usko, että linnut edes syövät marjoja; pikemminkin ne heittelevät niitä, sotkevat ja mekastavat. Niinhän tekivät myös ihmiset, elivät syksyisin kuin viimeistä päivää; sotkivat elintarvikkeita minkä ehtivät, niin että suuri osa väestä kuoli puutteeseen talvella. No, ehkä tilhet ja rastaatkin jemmaavat muutaman marjan talven varalle, mutta eihän se mitään auta.
Olen samaa mieltä, syksy on käyneitten marjojen ja omppujen juhla. Enkä minäkkän piittaa, vaikka omenmehussa on etikkainen vivahde. Tästä kymmenen litran panoksesta ei tule omenasiideriä, etikka valtaa sen ja kuukauden sisällä juoma on pilalla.