Nyt kun kaikkialla grillataan, ihmettelen miksi pääasiassa vain nuoret harrastavat picnikejä; puistoeväitä, veneretkiä saariin, hiekkarannalle, rantakalliolle ym. Keski-ikäiset jo kysyvät, miksi tehdä muuta kun voi pysyä kotona tai mökillä grillin äärellä. Ulkoilmaruokailu voisi olla paljon muutakin kuin grillaamista, ja vaikka pidän picnicistä enemmän niin silti siinäkin on varsin kummia asenteita.
Kummastakaan nimestä en pidä. Grillaus on helvetin tuli ja lihaa paahtava piru. Grillaus on sotilaallista hommaa, en usko että se johtuu lihasta tai sen maustamisesta, vaan siitä että se on julmaa. Tarkkaillaan, kuinka punainen liha reagoi hiilloksen kovaan kuumuuteen, kuinka se tirisee ja kokee muodonmuutoksen, tulee herkulliseksi. Grillaus ja kidutus ovat synonyymejä.
Picnic on hienosteleva pöytäliina, joka osoittaa nurmikolle että se ei ole mitään. Picnic on käärepaperi ja pullo unohdettuna puun alle, jossa omenat kypsyvät sellaisenaan. Picnic on eväitten roudaus ja tapa osoittaa, että luonnossa ei voi valmistaa ruokaa. Picnic on kylmälaukku ja asettelu, ja jotenkin kolonialismi -sana osuu siihen hyvin.
Ja silti pidän picnicistä, se on avoimempaa kuin grillaus, lähdetään ulos syömään ja tarkoitetaan sillä julkista ateriointia puistossa. Silti picnicillä voisi siirtyä enemmän luontoon päin, juhlia luontoa ja kaataa loraus viiniä maahan, sekä pala juustoa ja leipää, jokunen mansikka linnuille.
Juusto ja viini ovat äärimmäisen pitkälle kehitettyjä luonnon tuotteita, jotka pysyvät luontoa lähellä. Ja mansikka on carpe diem, se muistuttaa että parhain on vasta poimittua.
Jos mukana on suklaata, sen voi antaa sulaa kippoon ja dipata mansikalla. Yleensä picnic-ideologia perustuu auringon lämmöltä suojattuun ruokaan, vaikka esimerkiksi leipä ja tomaatit paranevat kun ne saavat lämmetä auringossa. Silti nuokin ovat vasta alkua, toivottavasti pian saamme myös noita sateenvarjon kokoisia laitteita aurinkokokkausta varten, niin että voisimme paahtaa leivän ja grillata jotain.