Lapsi nousee ja laskee

Lapsi kiljahteli ja aivan villiintyi, kun lupasin tehdä hänelle pulkkamäen pehmeään, lumiseen rinteeseen. Heti kun tyttö oli puettu toppatakkiinsa, hän istuutui rappujen luo pulkkaan odottamaan. Hyvä on, ajattelin, tällainen siis on isän ja tytön välinen vetosuhde – ja se palautetaan tänäkin talvena.

Naru on välillemme viritetty ja kohta se irrotetaan.

Tyttö istuu pulkassa luottavaisena ja varmana siitä että teen osani. Kohta kaikki on kohdallaan: minä, talssin umpihangessa, tyttö istuu takakenossa niin, että pulkka kyntää syvällä lumessa, kokka ylhäällä. Hän naurahtelee pulkan humpsahdellessa valtaviin jalanjälkiini, aivan kuin laskettelisi jo.

Tie ylös ja alas on yksi ja sama. Isän voimalla pulkka nousee ylös, lapsi kyydissä laskee jo mäkeä alhaalta ylöspäin.  Ja kun olemme päässeet huipulle, hän voikin tulla itse samaa uomaa alas.

(Lauralle, talvella 1996)