Sodan jälkeinen Alajärven Kultalahti, ja kesäkuiset iltapäivät aikaa leikkiä sekä uida (Kaikki tämä on kuvitelmaa siitä kuinka äitini olisi viettänyt lapsena kesäpäivää Kultalahdessa, ja kuvatkin löytyvät filmistä Badehuset (1987) You Tubesta. Leikitään sopivan kiven päällä, äiti olisi kuvassa vaalea sinimekkoinen. Leikkipaikka on lehmihaassa, ja se on syntynyt sopivaan kohtaan järven lahdelle.
Tytöt laskevat pennejä, pikkurahoja, ostaakseen irtokarkkia kioskilta. Karkit maksavat pennin kappale.
Kolikot annetaan pojalle, joka on kintuistaan nopea kuin Paavo Nurmi. Hän kipaisee kinttupolkua pitkin kioskille, joka on hiekkatien risteyksessä, sinne on kilometri matkaa ja hän juoksee koko matkan pysähtymättä. Hengästyneenä poika palaa, ja kertoo että karkkeja ei ole, niitten valmistus on sodan takia lopetettu.
Onneksi he löytävät paljon ahomansikoita. Uimassa käynnin jälkeen kaikki loikoilevat maassa ja maistelevat mansikoita ja kuvittelevat että ne ovat erivärisiä karkkeja. Niiden maku on herkullinen, mansikkakarkissa on maku joka on parempi kuin ahomansikassa koskaan. Ja sitten on myös banaani, kukaan ei ole vielä maistanut oikeaa banaania, mutta se on varmaan hyvää.
Sitten he kertoivat kauhujuttuja, ensin ne naurattivat ja sitten pelottivat. Tuleeko sota tänne asti, he miettivät.
