Kristus-lehtikaali

Vaikka lehtikaali puuttui viimekesän puutarhastani, silti pääsin kokeilemaan lehtikaalisipsejä. Koristelehtikaalesta tehtyinä ne näyttävät aivan syötäviltä kukilta. Öljyttyjen ja maustettujen kaalinlehtipalojen paahtaminen uunissa rapeiksi sipseiksi on helppoa. Ja kaiken lisäksi koristelehtikaali, violetin ja valkoisen, punaisen, sinisen sävyineen on kaunein sipsi mitä tiedän.

Lehtikaalin tulee antaa palentua ja jäätyä puutarhassa, koska silloin sen kitkerähkö maku muuttuu makeaksi. Koristelehtikaali muuttuu syötäväksi itseasiassa vasta jäätymisen jälkeen. Mutta sama kannattaa tehdä myös syvänvihreälle lehtikaalille.

Jäätynyt vihannes – yritys olla kesä talven keskellä.

Ja eilen uutisoitu tapaus lapsesta joka oli jätetty urheilukentän laidalle pelkissä vaipoissa. Jeesuslapsi. Miten nämä suojattomat kaalikasvit, talli- ja urheilukenttälapset liittyvät yhteen ?

kuva-1

Napsin Peter Greenawayn Tulsa Luper Suitcases -episodifilmistä erään episodin, jossa palvelijatar poimii lehtikaalit pois puutarhasta ensimmäisten pakkasten jälkeen. Koska poimija on partainen nainen, jonka kasvot muuttuvat myöhemmin Jeesuksen kasvoiksi, voin tehdä mielivaltaisen joulutulkintani.

kuva-2

Lehtikaali on rituaalinen vauva, jonka poimijaa nimitän Josef-Mariaksi. Tämä miesnainen, joka hermafrodiittina, itsesiittoisena ja pyhästä hengestä täyttymisen jälkeen korjaa maahan istutetut llapsensa.  Lehtikaalilapsensa hän siirtää lastentarhaan (Kindergarten).

kuva-3