Talven jälkiruuat: hankikanto ja kevätjää

Jäätelö sulaa ja sitten se taas jäätyy, samoin kuin nämä kevään lumet, ne muuttuvat rakeisiksi jäähileiksi. Jäisissä kennostoissa vesi virtaa kunnes jähmettyy yöllä, hanget ovat aamuisin raudankovat ja iltaisin upottavat. Jäät järvissä kestävät vain aamuisin. Syntyy pillimäistä rakennetta, vesi porautuu teräsjäähän: päivisin mikään ei pidä syntynyttä jääneulastoa koossa, mutta yöllä kaikki on kuin ennenkin. Kennostoissa jäätyvä vesi kovettaa kaiken taas yhtenäiseksi, mutta aina kun lämpötila nousee plussan puolelle vesi jatkaa työtään, painuu alaspäin, avaa reittejään.

Tässä kaikessa on hieman sibeliusta ja sinfoniaa, kuin lapset nakertaisivat jäisiä keksejään tai cräxejään. Ruokapöytään tuotuna voin kuvitella kuinka uunijäätelön, ja mehujään piiristä voisi löytyä jälkiruokia, joita voisi kutsua hankikannoiksi ja kevätjäiksi.

Hankikanto on konsonanttivoittoinen sana, joka tuntuu kaikkialle levinneiltä vokaalikinoksilta.

Jos hankikanto olisi erityisen jäätelöannoksen nimi, se varmaankin täytyisi tehdä päinvastoin, kuin marenkikuorutteinen uunijäätelö. Pehmenneen lumikinosmaisen vaniliajäätelön pinnalle voisi jäädyttää pakasteessa pikaisesti valkosuklaakuorrutuksen. Sellaisen cräxijään rikkominen on herkkua.

Ruoka-unelman huipentuma olisi oikea lumi jäätelön päällä, tarkemmin sanottuna vaniljalumi – joka edelleen korostaisi jäätelön vaniljaisuutta. Sellainen olisi mahdollista tehdä vain tiettyyn aikaan: ulkona pakkasyössä sumutinpullon avulla. Näen silmissäni, kuinka 50 cm etäisyydellä vesisumu muuttuu lumisateeksi, joka laskeutuu jäätelön päälle.

blue-ice-texture

Miksi niin kovaa ja kylmää ilmaistaan niin vokaalisella sanalla, kuin ”jää” ?

Mehujääkulhon valmistaminen kevätjääksi kaipaisi vielä oivallusta, jonka avulla neulasmaisen jään muodostumista voisi nopeuttaa. Monet tyytyvät grogilasin jäiden kolinaan tai jäämurskan helinään, koska jäätymisen ja sulamisen vaihtelu on aikaa vievää puuhaa. Prosessi täytyy toistaa lähes parikymmentä kertaa. Ensimmäisellä kerralla mustaviinimarjajään tosin voi antaa sulaa varsin pitkälle, mutta myöhemmin täytyy olla varovainen, jotta pitkittäissuuntainen jääpillike etenisi läpi koko kulhon. Kevään edetessä ja jääkulhon valmistuessa voi tosin ihailla, kuinka vesi erottuu marja-aineksesta ja synnyttää kaunista raitaisuutta.

Kevätjää kannattaa tehdä kirkkaaseen lasikulhoon, kun jäädyttely-sulattelu prosessin lopuksi kulho kevätjäätä alkaa elää ja kilistä huoneenlämmön vaikutuksesta.