Nyt voin jo paljastaa joulusiiderini salaisen ainesosan. Seikan, joka teki tuosta juomasta niin erityisen omenaisen, hiilihappoisen, mutta silti lähes alkoholittoman. Tein siiderin umpijäätyneistä omenista. Tämän lisäksi valmistuksessa tapahtui myös jotain muuta onnekasta.
Viime syksynä, jos muistatte, ensimmäinen pakkasjakso sattui lokakuun alkuun. Jakso oli niin kylmä, että omenat ikäänkuin pakastuivat oksilleen. Keräsin noita kalahtelevan jäisiä omenia kassillisen naapurin omenapuusta; pesin, kairasin ja laitoin ne heti kiehuvaan veteen. Jäätyminen oli lisännyt omenien makeuden huippuunsa. Minulla ei ole puristinta, niinpä survoin kattilallisen sauvasekoittimella hilloiseksi, keittelin seosta hieman ja jatkoin tavalliseen siiderin valmistuksen tapaan.
Kuinka hyvin olinkaan varautunut ensimmäisiin pakkasiin. Yleensä hallayöt yllättävät ja masentavat puutarhan. Lakastuneet ja veltostuneet vihannekset mätänevät välittömästi, kun päivällä lämmpötila nousee. Siksi olin varautunut harsojen avulla: peittelin kaalet ja juurekset ennen kuin vesisade muuttui rännäksi illalla ja lumeksi aamulla. Kylmän jakson aikana harsot olivat imeytyneet raskaiksi, räntäisiksi levyiksi. Jänikset olivat kurkotelleet niitten alle, ja syöneet reunimmaiset lehtikaalit. Silti, marraskuun alussa, jäälevyjen alta löytyi raikkaan vihreää kaalta, myös pienten nauriiden naatit olivat vielä tuoreita.
Puutarhassa viimekesä oli katovuosista pahin pitkään aikaan, eikä siitä ole muuta sanottavaa kuin lehtikaalisipsit pöydällä ja siideri sammiossa.
Siiderin kypsymiessä tarvittiin tuuria. Viinihiiva oli vanhaa ja heikkoa, mistä lie kaapin pohjalta olinkaan napannut sen. Ehkä hiiva oli täysin kuollut, ja sen ansiosta siideristä tuli lähes alkoholitonta. Tavallinen joulunajan turvotus ja punotus tuli siis vältettyä. Kuolleen hiivan takia käymisastian tapahtumat olivat verkkaisia, niin että marraskuun alussa kun erotin nesteen mäskistä, huomasin että maku oli imeltynyt hyvin. Ainoastaan pieni etikkainen terävyys juoman maussa herätti huolen, millaista etikkaa juoma olisi jouluna.
Taitavat siiderin valmistajat eivät lisää hiivoja, vaan antavat omenien omien hiivojen tehdä työn. Parhaimmissa siidereissä on myös pieni etikkainen vivahde, ainakin siinä toissa kesänä Madridissa nauttimassani, jota pöytäseurueessa ylistimme. Minulla oli sammiossa siis jotain lupaavaa odottamassa.
Tiedän kyllä, että pienikin etikan vivahde on uhka siiderissä. Oli aivan mahdollista, että siiderini olisi ollut jouluun mennessä jo pilallista. Mutta kun säilytin juomaa tuon viimeiset puolitoista kuukautta ulkovarastossa, ja lähes nolla-asteessa, niin kaikki pelastui ja hyvä maku säilyi loppuun asti.
Näin on vuoden 2017 juomat pantu ja nautittu. Lähes alkoholittomien, mutta kypsyvien juomien kanssa tuli monenlaista kokemusta. Ensimmäisenä oli mahlajuoma, mutta hyvän alun jälkeen kanisterin pinnalle ilmestyi hometta, sitten tuli voikukkaviini mutta kesä oli niin kylmä että sen juominen oli pelkää lämpimän ajan nostalgiaa, mutta onnelliseksi lopuksi tämä omenasiideri. Nam.