Sieniadventti, siitake, yksi

Jos sieni on numero yksi, niin siitake on jotain ensimmäisen adventtikynttilän kaltaista. Tuo yksilösieni aloittaa nyt sieniadventin. Tosin valkoisena pompannappina tunnettu, ja valtavan yleinen herkkusieni, olisi toinen ehdokas adventin puheenaiheeksi. Joulumarkkinoiden massaherkku. Paitsi, että minä en ole kasvattanut herkkusieniä, enkä kasvata, koska paremman makuisia löytyy luonnosta.

Siitake tulee ensimmäisenä mieleen. Muistan, kuinka porasimme koivupölleihin reikiä, joihin tungimme siitakepitoista sahajauhoa. Siitä on yli viisi vuotta, olimme saaneet säkillisen sahajauhoa johon siitake oli levinnyt. Pöllit unohdettiin kuusen varjoon kolmeksi vuodeksi, vasta sitten ensimmäiset yksilöt putkahtivat rungoista.

Näin siitake on numero yksi, ja niistä jokainen on yksilö. Kukin näyttää työntyvän puun kuoren alta yksin ja muista tietämättä. Tosiasiassa kyse on rihmastosta, yhdestä pöllin kokoisesta oliosta. Se puolestaan syntyi puun sisälle lukuisista ymppäyksistä, joita olimme tehneet.

Emme tienneet, että siellä levisi ilosanoma.

Sitä, kun rihmasto löytää toisen ja liittyy kolmanteen, on kuvattu yhdyntänä, siitakkeen erittäminä feromoneina, ilon hetkinä, jotka meidän tietämättämme täyttävät pöllin.

Sen sijaan, että rajautuisin kristilliseen adventtiin, aavistelen suurempa saapumisen ja leviämisen tapahtumaa. Luin sienirihmastojen feromoneista Merlin Sheldraken tutkimuspohjaisesta teoksesta Entangled Life, how fungi make our Worlds, change our minds& shape our Cultures.

Hän ei puhu avaruudesta tulleesta sienestä, joka tartutettiin ristinpuuhun, ja inkuloitiin niin julmasti verellä? Jesu sieni. Kyseessä oli vain tarina, jossa sanottiin, että ainoa täysin puhdas materiaali ympättäväksi – eli neitseellinen syntymä – on totta, vaikka yleisempää kuin luultiin.

Minua kiinnostaa tavallinen siitake, joka levisi täysin toisessa kulttuurissa, ja vailla metafysiikkaa, ihan vaan ruokasienenä.

Jouluisia kuvia herättämään kiinnostustanne. Sieniä olisi myytävänä! Tosin ei nyt, vaan muutaman vuoden päästä. Koska rihmasto on hukassa – tosiaan olen kadottanut siitakerihmastoni.

Näinä päivinä oli käynyt niin kuin varoitettiin: materiaaleihini levisi epäpuhtaus. Epäilen omaa kättäni, ja siinä oikean käden keskisormi on numero yksi, ja epäilytävältä näyttää kynnenalus, josta epäpuhtaus helposti lähtee. Ja rihmastot hävisivät.

Mutta kunhan löydän yhdenkin rihmaston pätkän, ryhdyn töihin. Alan valmistella siitakkeen tulemista, tulen laajentamaan sitä voimaperäisesti. Ja kun kevät koittaa, käsillä on oleva runsaat aineistot ympättävänä varsin suureen määrään koivunpöllejä, Haarajärven maille unohdettavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.