Tällaiset värit ovat unelmatalvessa. En tarkoita näitä Joonas-sarjakuvan lumipallofraaseja ja hymynaamoja, vaan vihreää. Oikeassa talvessa ei koskaan ole näin lämmintä vihreää, ei edes kirkkaan talvipäivän kuvissa; ei tällaista vihreää. Lämmin vihreä syntyy vasta kun havupuut yhteyttävät ja tuottavat klorofyllejään.
Siksi tämä onkin unelmatalven kuva, ja lapsena pysähdyin pitkäksi aikaa tuijottamaan vihreää talvisissa sarjakuvissa. Niin, vaivuin passiivisuuteen ja värit hyökyivät ylitseni, ja veivät minut talviparatiisiin. Tosiaan, olennaisinta unelmissani oli, että paratiisi olisi talvella. Paratiisin värit löytyvät sarjakuvasta, tosin minä nyt katselen vain muistoa ja sitä värin voimaa mikä valaisi sielunpohjia lapsena. Tämä on Walter Benjaminin filosofinen huomio kuvakirjoihin, värin myötä portti paratiisiin on hetken auki.
Saattaa olla, että näin voimakkaan talvifantasian takana oli oikeastaan talvidepressio: neljä kuukautta kestävän lumilamaantuneisuuden vastakuva. Ehkä yllä on nimenomaan vastakuva. Ehkä sarjakuvien lumiriemut johtuvat vain siitä, että etelässä lumipeite on ilon aihe joka kestää viikon, ja palaa taas jos on hyvä talvi. Kuukausikaupalla kestävä lumipeite on lamauttava asia.
Olin edellä kuitenkin fraasin vallassa: etelän väriloisto vastaan pohjoinen apatia, kunnes huomasin katsella lappalaista perinneasua, sen värikirjoa. Lumista taustaa vasten värit nousevat niin ylpeinä ja loistavina. Nämä värit eivät siis kuulu vain etelään, vaan myös pohjoiseen.
Mutta vaikka värit ovat samat niiden kokemus on eri, Pohjoisen ihmisen on kuviteltava tuo väriloisto.