(Wien 2013) Jos huomenna kävisi taas syömässä Cafe im Schottenstiftissä ennen luentoa, annokset ovat siellä aika kevyitä. Mozzarella paistokuoressa ei ole mieltä upottava, basilikakastikkeellakaan.
Vasta viime viikolla ruoka alkoi kääntyä miellyttäväksi kokemukseksi, kun löytyi hyviä kalakeittoja ja kasvisruokia. Sitä ennen tarjoomukset ovat olleet huonoja, huijatuksi tulemista tai kokki olisi syytä haukkua. On ollut leipäpalasia herkkusienikastikkeessa, kylmää vanhaa jauhelikaa paprikakupissa. Ja sitten on ollut helvetin hovimestareita reviirikukkoina jotka ruokahalun sijaan herättävät riitahalun.
Jotain huonoa on tulossa varmasti, jos kyyppari pitää sinua turistina, tages menu on takuulla loppu ja tilalle tuodaan perunalätty ja jugurttikuppi viidentoista euron laskulla. Tuollaisessa ruokameiningissä ainoa tyydyttävä vaihtoehto on hakeutua kansanpaikkaan, ottaa unkarilainen gulassikeitto, serbialainen papukeitto tai paikallinen perunapaistos oluen kanssa.
Osaan nauttia ruuasta näemmä paremmin jos paikka ei ole liian hieno. Ukkojen kanssa kun istuu, niin sitä tuntee olleensa ikään kuin talkoissa ja yhteisellä ruokatauolla.
Tosin sunnuntai-iltapäivän kalakeitto ilalialaisessa gourmet-paikassa oli vaan niin hyvä, että en ujostellut ympäristöäkään. Huomenna vois toisaalta käydä mukavassa kasvispaikassa, siellä on kikhernemenuu intialaisittain. Niin, Cafe Schottenstift puoleltapäivin, se on valkoisten pöytäliinojen paikka ja samalla rento. Tai vasta luennon jälkeen viideltä vois ottaa hieman runsaammalla kauhalla intialaisen kasvissatsin.