Nokkospesto on kevään paras tapa ahmia pellon pienntarta. Nokkoslettuihin liittynyt varovaisuus, ja muutaman lehden poimiminen, ei ole mitään verrattuna niihin määriin nokkosta mitä pestoon uppoaa.
Nokkosten kerääminen, niin, parasta on istahtaa pientareelle, marjapensaan juurelle tai mistä nuorten nokkosten rypäs sitten löytyykin. Tietysti olen poiminut nokkosia myös kumartelemalla, ja näyttäähän se kohteliaalta. Kannattaisi useamminkin kääntyä tuolla tavalla maan puoleen. Mutta alas nurmelle istuminen on kumppanuutta, se vaatii luottamusta sekä paikalta että istahtajan housuilta. Maahan istahtaminen on taito, jota jokainen meistä on harrastanut jonkin aikaa ennen kävelemään oppimista. Muistatko kun istahdit varomattomasti liian lähelle jengiä, nuorten nokkosten ärhäkkää porukkaa. Olit niin seurallinen. Isompana, sydänkesällä osaat jo väistää näitä isoja ja vihaisia tyyppejä.
Paljain käsin nokkosten poimiminen vaatii tarkkuutta ja taitoa. Jos sormiotteesi on edes hieman epävarma, vihulainen rokottaa heti. Varma ote oikeaan kohtaan, juuri siihen missä lehti muuttuu varreksi, minimoi poltteen, kuten myös pitkät kynnet.
Nokkospestoon tarvitaan sangollinen rehua, silloin otan hanskat ja sakset . Ja kun käyn parturoimaan, joudun nyppimään heinät joukosta. Nokkonen on hieman liian rautapitoista, se kaipaisi jotain vastalääkettä. En vain tiedä mitä.
Nokkospeston reseptiin kuuluu usein myös basilika, ja tässä yhteydessä haluaisin välttää sitä. Jos sille tielle lähtee, niin saman tien voisit käyttää pelkkää basilikaa. Valkosipuliinkin haen varovaisuutta. Siinä missä toiset freeasaa neljä valkosipulia, ja toiset tipauttaa ne suoraan blenderiin, minä otan kolme pois. Makua nokkospestoon voi saada myös mintusta, mutta nyt sitä on vain kuivattuna. Miksi käyttää ollenkaan, jos ei saa tuoretta? No menköön nyt pari minttuteepussillista, tällä kertaa.