Webcam makuuhuoneessa ja petihetkien suora reaaliaikainen esitys kotisivuilla ei kai tarkoita suoraa yhteyttä todellisuuteen. Se on vain surkea lisä muutenkin ylenmääräisessä itse-dokumentoinnissa. Tallennusteknologiat mahdollistavat loputtoman materiaalin keruun omasta elämästä. Mutta mistä johtuu, että niillä on harvoin kummempaa merkitystä. Voisiko tämä liittyä kysymykseen, onko reaaliaikaisuudella sellaisenaan merkitystä?
Yleensä tiedetään, että pelkkä tallennettu materiaali ei ole vielä mitään, kiinnostavia seikkoja siitä voi löytyä valikoinnin ja editoimisen kautta.Voisi sanoa että näin tallenteet muuttuvat dokumentaariseksi kerronnaksi.
Andreas Kitzman sanoo (Biography 26.1 ,Winter 2003) että näiden tallenteiden ongelma on niiden irrallisuus. Reaaliaikainen tallentaminen merkitsee asioiden sisäisen ajallisuuden katkaisemista. Kiinnostavaa on, että samalla Kitzman avaa erään näkymän siihen mitä editointi ja siten luotu dokumentaarinen kerronta on. Se on ajan taidetta, jossa tulevaisuus on sama kuin suuntautuminen lukijaan.
Välitön itse-dokumentointi tuottaa materiaalia, jossa lukijaa ei ole huomioitu, ja editointi merkitseekin aineiston järjestelyä lukijaa varten. Tämä on usein korostettu asia, siitä on usein puhuttu retorisena ”Huomioi yleisösi” periaatteena.
En tiedä vielä, tuoko Kitzmanin pointti jotain olennaista tähän asiaan. Valmistelen opetusta Prahan kirjoittamisakatemian vierailua varten, ja tiedän että mukana on myös dokumenttifilmien tekijöitä. Heiltä haluaisin kysyä näitä teoreettisia kysymyksiä: mitä reaaliaikainen itse-dokumentointi antaa, antaako se nykyhetkisyyden pätkiä. Onko dokumentaarinen kerronta ajallisuuden palauttamista reaaliaikaisiin tallenteisiin ?
(2009)