Onhan se tiedetty, että Facebook oli alunperin opiskelijoiden sosiaalista verkkohupia. Online Social Networking on Campus, understanding What Matters in Student Culture. Aleman&Wartman (2009) pyrkii osoittamaan, miksi nykyinen verkkososiaalisuuden käänne – omilla naamoilla esiintyminen – keskittyy just Facebookiin.
Aiemmin sanottiin, että verkosta puuttuu face-to-face. Ehkä tähän vastaukseksi kasvot tuotiin verkkoon.
Millainen onkaan opiselijakultuurin verkkon löytämisen historia. Aluksi 90 -luvulla oli newsgruppeja ja sähköpostilistoja, samaan aikaan kehittyi ensimmäinen sosiaalinen verkkosysteemi nimenomaan opiskelijapiireissa – SixDegrees (1997). Sitten tulivat Frendster ja MySpace. Sittemmin Facebookin rinnalla esiintyvät Eelä-Amerikkalaisen suosima Bebo ja amerikkalaisten Hi5.
harrasettiin tekstipohjaisia seikkailuja MUDissa, sosiaaliseen hengailuun keskittynyt MUD oli vain sivuilmiö pelikulttuurissa. Aleman&Wartman hehkuttavat LiveJournalin merkitystä opiskelijakulttuurissa, mutta jättävät irkkaajat pelkälle maininnalle. Suomalaiseen verkkokulttuuriin irkkaus on vaikuttanut erityisen paljon – toivotavasti sitä tutkitaan jo kulttuurisena ilmiönä.
Näissä aiemmissa systeemeissä erityistä innostusta aiheutti se, että kirjoittaja saattoi kehitellä itselleen verkkoidentiteetin. Avatarit. Tämän verrattuna Facebook merkitsi ratkaisevaa käännettä siihen suuntaan, että todelliset naamat tulevat esiin.
Oikeastaan kyse ei ole todellisista kasvoista, Aleman&Wartman sanovat että Facebookin figuurit ovat usein avatarin ja todellisen persoonan välimuotoja. Alusta asti Facebook on antanut uteliaille mahdollisuuden urkkia opiskelijoiden sekoiluja. Collegejen cyberkytät ovat ilmiantaneet paitsi juopottelijoita ja pössytelijöitä, myös poliittisia aktivisteja. Todella pahantahtoiset paljastukset levisivät amerikkalaisille Facebook -sivuille. Aleman&Wartman kertovat ryhmästä nimeltä ”Thirty Reasons Girls Should Call It a Night”, pahantahtoiset digikameran käyttäjät julkaisivat siellä kuvia kännisistä opiskelijanaisista sekavissa tilanteissa.
Sisällysluetteloa silmäilemällä tuntuukin, että kirjasta puuttuu yksityisyyden ja julkisen esittämisen välinen murros. Facebook on myös kännisten naamojen kirja, se ei paljoakaan suojaa ihmisiä kameroilta. Voi olla että opiskelijakulttuuriin omanlaisensa ”minuuden julkinen esittäminen” saa Suomessa vielä omia muotojaan, meillähän sekoileva ja töppäilevä ihminen ei menetä kasvojaan, samoin kuin jossain muualla.
(2009)