Makujen herättämisen kolme vaihetta

Ruokakulttuuriin liittyvä versio adventista on juhla-aterian lähestymisen kolmas vaihe –  se etenemisen järjestys, missä ollaan menossa viljan ja juuresten jälkeen.

1. Hyvä puuro on ensimmäisen adventin. Riisipuuro on  maidossa hauduttamisen myötä tullut suomalainen. Puurossa voisi toki maistua enemmän seimen pohja, kokojyvävehnä tai speltti, sekä maidon imetys ja imeytyminen.

2.Toinen adventti on uunijuuresten. Hienoisesti  maustettujen, öljyttyjen, niin etteivät ota porkkanan, punajuuren, lantun paikkaa.

3. Kalasäilykkeet, suutarinlohi, maustesillit, savustetut muikut marinadissa…

Voidaan myös ajatella että adventti ei ole pelkästään viivytetty menu, vaan aistien herättämisen kolme vaihetta. Renessanssikokki, gastronomi Billat-Savarin kiinnitti huomion olennaiseen ja silloin kun puhui ruokalajista aistin herättämisenä. ”Makuvaikutelmien järjestys” luvussa hän sanoo, että suussa voi olla kahden tai korkeintaan kome makuvaikutelmaa:

”saman nielemistapahtuman aikana voi tuntea peräkkäin toisen ja kolmannenkin aistimuksen, jotka asteittain heikkenevät, ja joita tarkoitetaan sanoilla jälkimaku, tuoksu ja polte.” (Brillat-Savarin Maun fysiologia,s46)

Aistien herättelijä luottaa kolmeen vaiheeseen, kun adventti tulee kielen kärjeltä leviää kitalaelle, asettuu peremmälle.

KOLMANTENA ADVENTTINA odotan trion ilmaantumista, että se nousisi jostain mitättömästä, niin että kirjoitetan jotain kolmelle kaverukselle, kolmannelle silmälle, kolmannelle pyörälle, kolmannelle jalalle.

Kolmas karva olkoon merkkinä

Kolme käpälän jälkeä

Imurille kolmas pistoke

NELJÄNTENÄ ADVENTTINA kirjoitan jotain laatikolle, huoneelle, tontille, kontille, standardille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *