”Eräänä yönä olin kuten tavallista tarkkailemassa taivasta kaukoputkellani. Huomasin että sadan miljoonan valovuoden päässä olevasta galaksista työntyi esiin lappu. Siihen oli kirjoitettu MINÄ NÄIN SINUT. Suoritin laskun nopeasti: galaksin valon kulku minun luokseni oli vienyt sata miljoonaa vuotta, ja koska siellä nähtiin kaikki täällä tapahtuva sata miljoonaa vuotta myöhässä, he olivat nähneet minut noin kaksisataa miljoonaa vuotta sitten.
Jo ennen kuin tarkistin muistikirjastani mitä olin tehnyt sinä päivänä minut valtasi hyytävä aavistus: nimenomaan kaksisataa miljoonaa vuotta sitten , ei päivääkään ennemmin tai myöhemmin, minulle oli tapahtunut jotain sellaista jota olin aina yrittänyt salata.” (Calvino, Kosmokomiikkaa, s. 149)
Näin alkaa Italo Calvinon tarina ”Valovuodet” joka leikkii ajatuksella, että tähdet joita me havaitsemme ovat valoa miljoonien vuosien takaa. Ja sitten päähenkilö yrittää kommunioida ja vaihtaa muutaman sanan kylttien avulla tuonne sadan miljoonan vuoden taakse.