Syöksyn taivaalla
proosa tallustaa tietä pitkin
vailla tajua ikuisuudesta, lukee kunnes loppuu.
Minä olen löytänyt runouden, leimahdan tähtenä,
ja kun katsot taivaalle
näet etten putoa
vaan täällä syäksyn yhä,
olen maailmansekuntti..
Hans Blumenberg katseli taivaalle ja kirjoitti että kaikki proosallinen liikkuminen on horisontaalista. On vain käänteitä, takautumia ja episodeja. Se on kuin liikkuisi tiellä jossa kaikki on tavoitettavissa ennen pitkää.
Katse taivaalle saa proosan tuntumaan yksiulotteiselta: mikä on juonen käänne, mitä sitten tapahtuu. Jatkuva tapahtumien polku ja liike paikasta toiseen saattaa hetkessä paljastua yksitasoiseksi. Se alkaa tuntua jopa paikallaan pysymiseltä, herää kysymys että eikä tässä mitään muuta olekaan, vain kulkemista.