Tänään taivas oli hetken aikaa kirkas ja ehdin jo haaveilla tähtivartijan hommasta. Kävellessäni tuntui että minua seurattiin, olin hieman alakuloinen, mutta sitten näin taivaalla kirkkaan Venuksen ja heti tuntui avarammalta ja paremmalta.
Calvinon novellikokoelmassa Herra Palomar – mies jonka nimi viittaa observatorioon – ottaa lepotuolin ja hakeutuu elokuisena yänä meren rannalle katselemaan tähtiä. Hän ihastelee planeettoja, Marsia, Jupiteria ja Saturnusta.
”Silti Saturnus, tämä alati uusi kappale, tuntuu hänestä nyt yhtä ihanalta kuin ensimmäisenä päivänä ja herättää epäilyksen että Galileo heikolla kaukoputkellaan sai siitä vain sekavan kuvan, se näytti kolminkertaiselta kappaleelta tai kaksisankaiselta palloltam ja kun hän oli vähällä havaita millainen se oli, hänen näkänsä heikkeni ja kaikki vajosi pimeyteen. Kirkkaan taivaankappaleen tuijottaminen väsytti silmiä; herra Palomar sulkee ne ja siirtyy Jupiteriin.”
Italo Calvino, Herra Palomar s.45
Kun katsoin tähtitaivaan tilannetta, tuntuu kuin parasta olisi herätä aamullaennen auringonnousua, silloin planeetat näkyvät parhaiten, ja silloin saattaa päästä tarkastelemaan oikeita metrorimyrskyjäkin.