Jäävuoret, jäätiköt, jotka nyt hidastavat ilmaston lämpenemistä ovat pitkään edustanet pahaa. Ne ovat olleet jotain luojan luoman maanpiirin ulkopuolista. Eurooppalaisille käsitys ikiroudasta- ja jäästä on syntynyt pääasiassa lumihuippuisten Alppien perusteella.
Keskiaikana laaksokylissä on kerrottu tarinoita lohikäärmeistä, jotka lymyävät jäisten vuorten luolissa. Kerrotaan, että Rotario -niminen ritari olisi v 1358 taistellut lohikäärmettä vastaan jäisellä alppirinteellä.
Monet teologit päättelivät vuorten jääpeitteen edustavan pahaa ja paholaisen uhkaa alhaalla laaksoissa asuville kristityille. Jotkut teologit esittivätkin, että lumihuippuiset vuoret ovat paholaisen lymypaikkoja, joista käsin tämä yrittää yhä vallata maan piirin.
Käsitys jääkaudesta oli olemassa jo ennen kuin Alppijäätikköjen tutkija Louis Agassiz todisti jääkauden merkit 1840 -luvulla, mutta sitä pidettin paholaisen aikana. Käsitys, että Eurooppa olisi joskus ollut jään valtaama liittyy siis teologisiin käsityksiin paholaisen hallitsemista alueista.
Myöhemmin Mary Shelleyn Frankensteinin hirviössä voi havaita muistuman siitä, että ne jotka eivät ole Jumalan luomia, paetkoot jäätiköille. Frankensetinin epäluomus hätistetään lopuksi jääkentille, koska siellä on paikka niille, jotka eivät ole luojan luomia.
Helvetia, Sveitsin toinen nimi, ei kuitenkaan viittaa helvettiin. Kyse on heimosta, jota roomalaiset kutsuivat alpeilla asuviksi helvetialaisiksi. Mutta Paholaisen silta Andermatten vuoristossa on silti saanut nimensä uskomuksesta, jonka mukaan Paholaisen ja Jumalan välinen taistelu käytiin taivaalla sen yllä. EräsPaholaisen sotureista sai siipeensä, syöksyi alas ja jäi piilottelemaan vuorelle.
1690-luvulla Charmonix´in rinteen alla asuvat kyläläiset huomasivat, että ikirouta ja jää leviää vuosi vuodelta lähemmäs kylää. He rauhoittuivat vasta, kun piispa kirosi jäätikön ja vaati Jumalan nimeen jäätä pysymään aloillaan.
Sittemmin juuri alppijäätiköiden sulamisesta tunnistettiin ilmaston lämpeneminen. 1980-luvulla jäätikköjen katoaminen oli jo silmin nähtävää. Monet Alppien jäätiköistä sulavat kokonaan tämän vuosisadan loppuun mennessä. Vuonna 1879 mitattu Rhônen jäätikkö Sveitsissä on menettänyt 1266 metriä 140 vuodessa.
Pari sataa vuotta sitten kellään järkevällä ihmisellä ei oskottu olevan asiaa eikä kiinnostusta vuorten jäätiköitä kohtaan. Vaikka jo roomalaiset huomasivat että jäätiköiden ylittäminen oli mahdollista. Turkkilainen Hannibal oli tullut sotajoukkoineen Alppien yli 218 eKr. Tämän esimerkin jälkeen myös jotkut kristityt uskaltautuivat Alpeille.
Valistuksen aikana 1700-luvun lopulla, maantieteelliset selonteot jääpeitteestä vuorilla olivat korvaamassa myyttiset selitykset. Tuon ajan romantikkojen myötä vuorten jäiset huiput tuotiin esiin ylevinä kohteina. Monet romanttisista runoilijoista olivat vaeltajia, jotka tarvitsivat maantieteellistä tietoa, samalla heitä kiinnosti myytit ja legendat – vanhat varoitukset pahan hallitsemista jääkentistä muuttuivat houkuttaviksi.
Vuorten lumihuipuja ei oltu nähty kauniina ennen 1700-luvun lopun romantiikkaa. Lumikenttien valkoisuuskin oli jotain pahaa ja kuolettavaa.
Runoilija P.B. Shelley oli myös kiinnostunut jäätiköistä, v 1819 hän teki vaelluksen Chamonix -vuorelle. Shelley seurasi aikansa tiedettä, mutta runoilijana hän piti itseään kuitenkin maagikkojen perillisenä. Jäätiköihin, kristallimuodostelmiin, liittyy jotain runoilijanerolle tuttua. Jään kuolettavaa kosketusta ei tule kiistää: halla hävittää vihreän kasvullisuuden ja huurre korvaa sen. Jäiset kristallikuviot muistuttivat runoa, joka saa kielen kiteytymään säännöllisiksi rytmin ja soinnun kuvioiksi.
Lumen heijastaman valon äärimmäiseen kirkkauteen liittyy Shelleyllä ajattoman viisauden mielikuvia. Mont Blanc -runossaan hän kirjoittaa
”The everlasting
universe of things
Flows through the mind, and rolls its rapid
wnves,
Now dark – now glittering – now reflecting gloom
–
Now lending splendour, where from the secret springs
The
source of human thought its tribute brings
Of waters, – with a
sound but half its own.”
Shelleyn lisäksi myös Goethe oli kiinnostunut jäätiköistä ja niitten tutkimuksesta. Goethe ilmeisesti oli sitä mieltä, että jääkausi on paras teoria, jolla maan muodostumista voi selittää. On mahdollista, että Goethen romaani Wilhelm Meisterin vaellusvuodet (1828) oli tuttu Louis Agassizille, joka kymmenen vuotta myöhemmin löysi jääkauden merkkejä maan pinnanmuodoista.
Goethen romaanista löytyy maantieteilijöiden debatti maapallon geologisesta synnystä. Oliko maapallo ensin veden vai tulen peittämä, ovatko vuoret maan sisuksista vyöryneitä massoja vai taivaalta kertyneitä röykkiöitä – näistä kiisteltiin. Suhteellisen hiljainen ryhmä puolusti jäätä, ja katsoi että asia pitäisi tutkia. Ehkä jää on vähitellen levinnyt alas vuorilta ja levinnyt kaikkialle, peittäen maapallon.
Goethe kehitteli ajatusta vielä 1829 esittäen, että ehkä joskus on ollut kylmä kausi, jolloin mantereella kaikki vedet ovat jäätyneet niin että yhtenäinen jääpeite on yltänyt aina Alpeilta mereen asti.
Eric.G.Wilson: The Spiritual History of Ice, Romanticism, science and the Imagination, Palgrave macmillian, 2003.