Sanomalahdet ovat kovaa vauhtia vähentämässä kritiikkien kirjoittajia ja julkaisutilaa lehdissä. Hesari vähentää hälyyttävästi avustajiensa määrää, kritiikit ovat lyhtentyneet ja käyneet jo nyt pelkkien tuoteselosteiden tapaisiksi. Taideaineiden opiskelijoilla Jyväskylässä on menossa järjestämäni kritiikkikurssi, ja toimittajat Keskarista ja Jylkkäristä olivat kertomassa kritiikeistä lehdissään. Sen huomasin keskustelusta, että taidetta kannattaa tuoda lehdissä nykyään esiin vain henkilöhaastatteluksi naamioituina.
Ilmiö on sama kaikkialla, ainakin Publishing Trends -blogin mukaan. Kritiikit vähenevät lehdissä, mutta samalla lehdet itse ovat häviämässä netille. On täysin mahdollista, että taiteesta keskustelu kukoistaa kohta verkossa.
Valitettavasti verkossa parhaiten esillä ovat kuitenkin Amazonin ja muiden myyntikoneiden julkaistut ”kuluttajien suosittelut”, samanlainen systeemi toimii myös Facebookissa. Lukija voi tavallaan esitellä kirjahyllyään. Myös blogeissa on vallalla kirjojen käsittelyn ja kunnon verkkoesseen sijaan kirjan suosittelu, leffassa käynnin luonnehdinta jne.
Tästä voinkin vetää johtopäätöksen: henkilökohtaisuuteen perustuva blogikulttuuri törmää perinteiseen kritiikin kirjoittamiseen. Kun kirja, leffa, teatteri ja musiikkikokemuksista kerrotaan blogeissa, niin taidekokemukset liittyvätkin osaksi sitä elämäntapaa ja kulttuuria josta blogi kertoo. Näissä blogeissa ei keskitytä mihinkään tiettyyn taiteen lajiin, vaan kaikkeen mikä kiinnostaa. Varsinkin sellaisissa blogeissa, joissa päiväkirjat ovat kehittyneet elämäntavasta kirjoittamisen suuntaan tuon pelkkä samanhenkisille tehdyn suosittelun sijaan saattaaki syntyä yllättävän hienoja taidekokemuksesta syntyviä esseitä.
(2009)