Tekstin tarkastelu kuuluukin samaan prosessiin, kuin luova työskentely. Tekstinkäsittelyn aikana olisi virhe erottaa refleksiivinen tekstin tarkastelu erilliseksi alueekseen sanoo Richard Lanham kirjassaan Attention Economy, Style and Substance in the Age of Information (2006).
Prosessikirjoittamisessa on aiemmin korostettu luovan työn ja reflektiivisen tarkastelun eroa: kirjoituksen valmiiksi hiominen estää luovan prosessin. Tähän on vaikuttanut aikaisemman kirjoitusteknologian hitaus. Virheettömän tekstin kirjoittaminen kirjoituskoneella oli tarkkaa työtä, ja sellainen on luovan prosessin täysi vastakohta. Tekstin käsittelyn aikana kaikki korjailu on huomattavasti nopeampaa, ja vaikka korjailu yhä hieman hidastaa luovaa tuotteliaisuutta, niin sen voi väittää olevan vain hyvää vastusta luovassa prosessissa.
Tekstinkorjailu ei siis ole samalla tavalla este kuin aikaisemmin. Prosessikirjoittamisen periaatteena oli, että aineistoa kirjoitetaan aluksi mahdollisimman pidäkkeettömästi, luovuus on toisin sanoen samaistettu pidäkkeettömään ja assosioivaan toimintaan. Kyse ei ole esimerkiksi luovasta ongelman ratkaisemisesta, kosks se ei ole samalla tavalla pidäkkeetöntä. Aineiston aivoriihimäisen tuottamisen jälkeen alkoi prosessikirjoittamisen reflektiivinen osa, ja sitä pidettiin epäluovana vaikka usein siinä tapahtuu luovaa ongelman ratkaisua.
Tapa kirjoittaa pidäkkeettömästi aineistoa kuuluu luontevasti myös tekstinkäsittelyohjelmien aikaan. Samalla myös toiset kirjoittamistavat ovat nousseet esiin. Improvisointi suorassa verkkokeskustelussa edellyttää, että luova ja reflektoiva mieli toimivat samanaikaisesti – tällaiset virtuoosimaiset taidot, joissa kirjoittaja laatii valmista tekstiä spontaanisti ovat lisääntyneet chatin myötä.
Pitkälle hiottu spontaanisuus on kirjoittamistapa, joka herättää kysymään, onko luova ja reflektoiva prosessi todellakin syytä erottaa kirjoitettaessa.
Richard Lanhamin mukaan on erehdys pitää luovuutta ja analyyttisyyttä erillisiä taitoina. Uudet kirjoittajat osaavat liittää nämä molemmat yhteen. Lanhamin mukaan uudenlaisessa kirjoittamisen prosessissa tapahtuu koko ajan nopeaa liikettä luovan ja reflektoivan työn välillä, kyse on oskillaatiosta tekstissä kiinni ja siitä irti olemisen välillä. Tämän oskillaation myötä luova prosessi ei ole täysin vapaa, vaan sille asettuu koko ajan pieniä esteitä, jotka liittävät jatkuvan ongelman ja sen ratkaisun aiheuttaman liikkeen kirjoittamiseen. Tässä liikkeessä siis tekstistä irti oleminen merkitsee ongelman näkemistä ja luova tuottaminen taas sen rakaisemista.
Lanhamin mukaan luovan ja tarkastelevan mielen toiminta on jäänyt vähälle huomiolle kun kirjoittamista on tarkasteltu. Eräs syy siihen on väärä käsitys välittömästä ja luonnollisesta sanan käytöstä, se että luovan tuotteliaisuudessa ei saa olla tiedostavaa minää mukana, se samaistetaan kontrolloivaan ja kieltoja muodostavaan minään.
Teknologia tekee tämän oskillaation helpommaksi, se terävöittää tätä työkalua, siten se saa oivalluksen ja ilmaisun hedelmälliseen jännitteeseen keskenään (Lanham 2006, 256).
Käsitellessään sitä, millä tavalla tekstin tarkastelu asettuu luovan työn ydinalueille, hän katsoo että liike oivalluksesta ilmaisuun on hyvä olla mahdollisimman välitöntä. Esimerkkinä tästä hän sanoo, että arkkitehtien suunnittelutyössä nopeasti syntyvät kolmiulotteiset mallit, joissa nähdään valmis lopputulos, on parantanut huomattavasti itse luovaa prosessia arkkitehtien keskuudessa.
Entä kirjoittamisessa, onko mahdollista siirtyä kirjoittajan näkökulmasta lukijan näkökulmaan, vain napin painallukselle. Tästä Lanham ei puhu, mutta kun kirjoittaja näkee tekstinsä ”esikatselussa” siinä on näkökulma vaihtunut nopeasti jo lukijan puolelle. Monet blogialkavatkin juuri tässä vaiheessa, kiihkeän toimitustyön, juuri kun teksti julkaistu, he näkevät siinä virheitä tarkemmin kuin aiemmin. Onneksi tekstiä voi koko ajan parantaa ja julkaista uudelleen.
Richard Lanham Attention Economy, Style and Substance in the Age of Information (2006).