Julkisuus ja julkiset tilat ovat sfäärejä, jotka elävät siitä että ne tulevat huomatuiksi ja huomioiduksi. Samalla, kun verkon myötä julkiset sfäärit ovat moninaistuneet, myös huomion herättämisen muodot ja lajit ovat moninaistuneet niin, että pyrkimys mahdollisimman suureen huomioarvoon liittyy enää vain taloudellisen tuoton tavoitteluun. Huomiotalous -termi tuli yleismerkityksessään tarkoittamaan julkisen huomion herättämisen taloudellista merkitystä. Tuota termiä voidaan kuitenkin kehitellä toiseen suuntaan. Verkkoaikakaudella, kun informaation määrä on lähes rajaton keskeiseksi seikaksi nouseekin rajalliset mahdollisuudet saada huomiota. Toisin sanoen informaation ylenpalttisuudesta seuraa kiinnostus rajallisiin huomion saamisen mahdollisuuksiin, ja tätä huomiolla elämistä voi kutsua taloudeksi. Kamppailu rajallisista huomioajasta julkisilla alueilla on siis huomion itsensä taloutta, köyhyyttä tai rikkautta jossa ei ole kysymys rahasta.
Richard Lanham on kirjoittanut tällaisesta huomion hankkimisen taloudesta aina Electric Word teoksestaan lähtien. Jo siinä puhuttiin huomiotaloudesta yleisöön vetoamisen taitona, eräänlaisena tulevaisuuden retoriikkana. Lanhamin The Economics of Attention, Style and Substance in The Age of Information (2006) käsittelee näitä mahdollisuuksia perusteellisemmin. Lanhamin erityisen huomion kohteena on kirjoittaminen verkkoaikana. Hän näkee perinteisen kirjoittamisen ja lukemisen auttamattomasti vanhanaikaisena. Se on abstraktia, epäaistillista ja keskittymistä vaativaa verrattuna audiovisuaaliseen viestintään. Mutta sen sijaan, että hän suosittelisi kirjoittajille hankkiutumista sanoittajiksi ja käsikirjoittajiksi, hän keskittyy sanaan ja kirjaimiin. Digitaalinen ilmaisutila on avoin myös sanoille; liikkuville kirjaimille ja kolmiulotteisissa tiloissa huomiota saaville sanoille.
Lanhamin sanoma on se, että kirjoitettu sana tarvitsee huomiomarkkinoilla välttämättä uutta vahvistusta. Kun digitaalinen ilmaisutila visualisoituu, sana jää voimattomaksi jos se ei tule esiin perinteisestä leipätekstistä ja aloita leikkiä visuaalisen tilan ja kuvan kanssa. Tässä Lanhamilla on esittää painavia argumentteja sen suhteen, että huomion dynamiikassa pelkkää visuaalisuutta vaikuttavampaa on verbaalisuuden tunkeutuminen kuvaan tai jopa kirjainten itsensä visuaalistuminen. Huomion herättämisen sijaan tehokkaampaa on huomion kiinnittäminen: havainnon ja merkityksen välinen liike on intensiivisimmillään kun henkilö sekä katsoo että lukee vuorotellen. Lanham perustelee tämän havainnon oskillaatiolla, jossa välitön visuaalinen ja ohimenevä havainto sidotaan pysäyttävään ja merkitystä muodostavaan lukemiseen.
Tarkoituksenani on käsitellä kriittisesti Lanhamin retorista huomiotaloutta, peilaan sitä julkisen sfäärin teorioihin ja väitän että huomiotalous -termissä on sisään rakennettuna pyrkimys mahdollisimman suuren huomion saamiseen. Lanham itse puhuu ”winner takes it all” periaatteesta eräänlaisen huomiotalouden luonnonlakina jota ei voi kyseenalaistaa. Sen mukaan huomion herättämiseen kuuluu taipumus keräytyä vain harvoihin kohteisiin, huomion dynamiikka hänen mukaansa aina keskittyvää. Yleisellä tasolla näyttääkin siltä, että internetin mittakaavassa tällainen huomion keskittymisen dynamiikka olisi vain kiihtyvää. Keskittyvää julkista huomiota voimakkaampi, mutta vaikeammin hahmotettava prosessi on julkisen huomion hajoaminen erilaisiin mikrojulkisuuksiin. Väitän, että huomion keskittymisen luonnonlaki on harhakuva, jossa yksittäiset huomioansat nostetaan esiin sen sijaan että tarkasteltaisiin julkisten sfäärien moninaistumista, yksittäisten ihmisten mahdollisuutta julkiseen toimintaan.
Ja kuitenkin Lanham uskoo, että kun painopiste siirtyy aineen taloudesta pois niin rahatalous, kovat tieteet menettävät painoaan ja keskiöön nousee ”art and letters”. Koska ne ovat tieteitä, jotka tutkivat sitä kuinka ”huomiota allokoidaan” . Käytännössä tämä tarkoittaisi kirjoittamisen, taiteen ja mainonnan liittoa.
Katsomisen ja lukemisen yhdistävät tehokkaat huomioansat vaikuttavat kaikkialla, varsinkin mainoksissa. Kaksiulotteisella tasolla ne toimivat lehtien sivuilla, televisiossa ne siirtyvät kolmiulotteiseen tilaan, kirjainten liike kolmiulotteisessa tilassa on löytänyt paikkansa eräänlaisina otsikkoina ennen audiovisuaaliseen leipämatskuun