Kerstin Ekmanin Sudentalja -trilogian ensimmäisessä osassa, sen avauskohtauksessa 6- vuotias Kristin kulkee yksin, peloissaan iltapimeällä kirpeässä pakkasessa ja kohtaa pelottavan ukon. Olemme vuodessa 1919, Lapin liepeillä, Rohjois-Ruotsissa.
”Oli ankara pakkanen, tähdet tuikkivat neulanterävinä korkealta. Minä pelkäsin kuusimetsää, joka kohosi tien kummankin puolen. Lumitaakka painoi oksia alas ja puiden sisällä oli mustaa. Vielä pahemmin aloin pelätä kun sillalla oli varjo.”
Ekman talvisissa kuvausissa henkilö heitetään usein vaaralliselle tai pelottavalle matkalle: luonnon keskellä hän saa tuntea olevansa pieni ja avuton. Taitavasti tämä avuttomuuden tunne muuttuu ulkoiseksi, konkreettisesti uhkaavaksi asiaksi. Tässä se on mies, jota tyttö haluaisi paeta. Pelko muuttuu pian riemukkaiksi tunteiksi, kun pelottava hahmo paljastuukin Kristinin saamelaiseksi enoksi. Miten heleäksi pakkasyö muuttuukaan.
Katso myös. Henna Pääkkönen: Marginaalissa vai maailman keskipisteessä? Pohjoisen representaatioista Kerstin Ekmanin Vargskinnet -trilogiassa (pro gradu Oulu 2015)