Franqois Villon (1431? – 1466) renttu ja runoilija keskiajalta, antoi ystävilleen vinkkejä varastetun tavaran jemmapaikoista. Testamentissaan Villon jakoi kaikki tavaransa, mutta myös tietonsa ja mielipiteensä pois, ennen kuin alistui hirtettäväksi. ”Jemmapaikat” oliat eräänlaisia testamentteja hänen ystävilleen taskuvarkaille.
Tyyliltään Villon pyrkii puheeseen joka tulee suoraan siitä kielimaailmasta, jossa hän eli. Köyhälistön kieli oli rikasta ja Villon muunsi sitä rikkaaksi, poljennolliseksi runoudeksi. Kaduilla koeteltu verbaali suvereenius, iskevä huumori ja hävyttömyydet on Villonilla taivutettu säännöllisen runon muotoon. Hänen kielensä täyttää täysin tuon ajan runouden muotovaatimukset, teksti on riimitettyä ja poljennoltaan virtuoosimaista. Mutta sanasto on brutaalia karnevaalikieltä.
Villon testamenttaa erään jemmapaikan ystävälleen maisteri Jean Cornulle. Kyseessä on puutarhavajan, joka vähitellen paljastuu aivan muuksi kuin mistä oli puhe:
Koska ovi puuttui, ryöstivät
Katukiven, varren varren kuokasta.
Ei kahdeksan haukkaa, kymmenen
Sieltä saanut kiinni leivoa.
Varma mökki, jos on lukossa.
Päätyyn nostin sirpin merkiksi.
Kuka vei sen, kammottavan yön
Maatkoon taivasalla polullaan.
suom. Veijo Meri
Tässä stanzassa yksityiskohdat, kuten puuttuva ovi ja puutuva kuokanvarsi, ovat ristiriidassa siihen kokonaisuuteen nähden, mihin ne viittaavat. Se herättää aavistuksen, että mistä tässä oikein puhutaan.
Viittaus haukkoihin ja leivoseen on selvä vihjaus rosvo ja poliisi -asetelmasta. Niinpä tutkijat ovat osoittaneet, että tässä stanzassa testamentataan ystävälle tieto hyvästä piilopaikasta, jos tämä pakoilee poliiseja.
Siksi runon lopussa jopa hävitetään kaikki mökin tuntomerkit.