Katoaako historiantaju näihin digitaalisiin historianesityksiin ? Vai tapahtuuko päinvastaista ja muinaiset nousevat haudoistaan ja puhuttelevat meitä? Käyttävätkö muinaiset hahmot ehkä you tubea puhuakseen meille. Ehkä? Kunhan vaan eivät puhuisi englantia eikä taustalla jumputtaisi jokin poppiraita.
Aloittelemme kirjallisuushistorian verkkokurssia, ja You Tubesta on löytynyt paikoin hyvääkin materiaalia. Voimme kuunnella Sapfoa muinaiskreikaksi, vahinko vain että ääni on vanhemman miespuolisen professorin. Uusimmasta Odysseia -elokuvasta löytyy kymmenen klippiä, vanhinko vain tuo englannin kieli. Ehkä parempi on kuunnella tarinoita Odysseuksesta laulettuna, varsinkin kun tariaa kerrotaan Eric Claptonin heksametrillä. Tosin vierauden tunnun sijaan kaiken valtaa tuttu englanti – kuka laulaisi Odysseusta oudosti heksametriin sidottuna.
Toisaalta näinhän minäkin olen tekemässä. Kymmenen vuotta sitten päätimme julkaista uuden kirjallisuudenhistorian ja pelkästään romppuna. Esittelimme valtavia matskuja kustantajille, jotka laskivat ettei kannata., vaikka kerroimme kuinka paljon kirjallisuuden opiskelijoita on maassamme. Taustalla oli aavistus siitä, kuinka helppo opiskelijan on kopsata CD-rom. Onneksemme tietoverkko pelasti tilanteen, ja me pääsimme yliopistorahalla tekemään valtakunnallista kirjallisuushistorian peruskurssia. Sen jälkeen lukijoita on riittänyt tuolla Euroopan kirjallisuushistoriassa.
Avausluennolla eilen innostuin kuvailemaan sitä kuinka toisenlainen oli antiikki. Kuvailin sen toiseuden shokeeraavimpia puolia, tunne elämän lähes täydellistä poikkeavuutta omastamme, ihmistä vailla sisäistä subjektiivisuutta joka silti on ihmisempi kuin me.
Ja sitten jatkan aineistojen etsimistä You tubesta, löytyisikö sopivia näytteitä antiikista – Jumalten puhuttelua, sopivaa kolmen minuutin vierautta.
(2009)