On sunnuntai, sunday , auringon päivä jolloin ei tehdä työtä vaan oleskellaan mieluummin auringon suomassa joutilaisuudessa. Pidän siitä, mutta toisaalta en pidä sitä miten aurinko rinnastuu silkkaan valtaan, vallankäyttöön.
Aluksi vaikuttaa siltä, että roomalaisten aurinkojumala on pahimmanlaatuisen dominoinnin jumala. Sol invictus, voitamattoman armeijan palvoma, yksinvaltaisen Rooman jumaluus. Eurooppalaisissa kielissä heinäkuu July ja elokuu August ovat molemmat roomalaisten keisarien nimiä.
Sampsa Rydman kirjoittaa Tempus omnia revelat -blogissaan vuosi kiinnostavalla tavalla monoteismin ja valtion suvereenin hallitsijan suhteesta ja samanaikaisesta synnystä:
”Monoteistiset pyrkimykset nousevat pintaan samoihin aikoihin kun hajanaisesta Rooman valtapiiristä alkaa muotoutua ensi kertaa yksi valtio, jolla on selkeät rajat, kieli ja identiteetti. Kriisissä olevan valtakunnan yhtenäisyyden takeeksi valjastettiin myös uskonto. Oli totuttu ajattelemaan, että jokaisen keisarin mahtavuuden ja kyvykkyyden takana oli jumalallinen suojelija. Caesar oli ollut Venuksen lempilapsi, Augustus otti johtotähdekseen Apollon. 200-luvulla vakautta haettiin sekä jumalallisen keisarin kultista että auringonpalvonnasta. Keisari Aurelianus kohotti voittamattoman auringon (Sol Invictus) Rooman korkeimmaksi jumalaksi, jota kaikki alamaiset voisivat palvoa pettämättä omia perinteitään.”
Samalla syntyykin jo aavistus, että mitä salaista voisikaan olla noin fasadimaisen jumalanpalvonnan takana. Mithras -mysteerin salaisia menoja suorittaneet magoit ottivat itse suoraan kontaktin aurinkoon. Se oli mahdollista vain pimeän kuun aikaan, koska aurinko ja kuu ovat kuitenkin vihamielisiä toisilleen. He kävivät katsomassa kosmisia harmonioita, kuinka astrologiseen henkeen, toiset jumaluudet ovat nousussa ja toiset laskussa.
”Kuun poissaolon aikaan, ota aurinkopörriäinen (pyhä aurinko scarabi), ja pudota se syvään turkoosin väriseen kuppiin. .. Poimi se ylös ja heitä lasiastiaan, jossa on parasta ruusuöljyä, sirottele pyhää hiekkaa puhtain elein ja aseta lasiastia sen ylle, ja sano vaadittavat sanat seitsemänä päivänä aina kun aurinko on keskitaivaalla.”
Jos menot onnistuvat, eikä kuu pääse pilaamaan rituaalia, maagikko pääsee taivaiden läpi korkeimman jumaluuden piiriin, seitsemänteen taivaaseen. Hengittäessään auringon säteitä maagikko alkaa kohota ja nousee tähtien joukkoon taivaalle. Siellä kiitäessään hänen täytyy varoa vihamielisia ja haitallisia voimia, ja sitä varten hänen on syytä muuttua vaeltavaksi tähdeksi joka kiitää reittiään. Näin hän saapuu auringon oville, jossa vaaditaan salasanaa ja jos hyvin käy niin Helios itse tulee ovelle vastaan ja kutsuu tulijan sisempiin sfääreihin. Mutta niin voi käydä vain jos kuu on täydellisesti poissa.
Prayer, Magic and the Stars in Ancient and late Antique World. ed by Scott Noebel ym. (2003)