Miten on mahdollista rakastaa luontoa, jos luonnolla ei ole sukuelimiä ?
Adonis oli nuori rinteitä juoksenteleva metsän poika jolla ei ollut haluja ennen, kuin kaksi naista alkoi kilpailla hänestä. Voisi siis sanoa että hän tutustui itseensä kahden varttuneen naisen koulussa. Afroditen ja Persefonen taistelu tästä Adoniksen kypsymättömästä hedelmästä ilmaisee kahteen eri suuntaan vievää halua. Mitä ne eri suuntaan vievät halut ovat, siihen myytti antaa kummallisen vastauksen. Toinen halu vie niityille kirmailemaan, toinen halu vie maan alle, kuolemaan. Ehkä myytille voi antaa eroottise selityksen; Afrodite opettaa ihon koskettelun, ja Persefone vie syemmälle, onkaloihin, opettaa pienen kuoleman, eksaasin ja loppuun asti menemisen tavat.
Se miten varovaisen hellästi helleenit käsittelivät maata viljellessään, kertoo siitä kuinka luonto oli heille eroottinen kumppani. Maan pinnan rikkominen ja sen alle tunkeutuminen auroin, kuokin, lapioin oli akti johon ei turhan usein saa ryhtyä.
Afroditella on toinen menininki, kesäinen lehtien huojunta tuulessa, auringon välke niiden pinnalla, siinä ei ole mitään rajaa, ja joka sen vuoksi tarjoaa loputonta nautintoa. Mutta ei se myöskään tarjoa huipentumaa.
Luonnolla ei ole sukuelimiä; vain nuppuja, kukkia ja kypsymässä olevia hedelmiä. Ehkä Adoniskin oli vain päärynä, jota puraistiin jo varhain. Kreikkalaiset arvostivat nuoruutta aivan liikaa, kerrotaan että kyseessä oli erehdys ja himo jonka vanhemmat miehet ja naiset oppivat vahingossa, kun Adonis -juhlassa rituaalis-seksuaalisin menoin palvotiin kevättä. Toisin sanoen Adonis -rituaalissa oli tarkoitus rakastaa kevättä, tuota nuoruuden vuodenaikaa. Kävi kuitenkin niin, että rituaalissa avustajina olleet nuoret joutuivat ikäänkuin fetissin asemaan. Ja näin asia irtosi luonnollisista yhteyksistään.
Roomalaisille Adonis, tuo kreikkalainen nuori mestästäjä ja paimen, oli muuttunut jo miesihanteen kuvaksi. Adoniksesta tuli kuvajainen, rakastuneen mielessä oleva ihanne ja sitä varten oli parempi että Adonista ajateltiin kuolleena. Roomalaiset muuttivat Afroditen nimen Venukseksi, unohtivat Persefonen kokonaan, säilyttivät
Krekkalaisille Adonis oli kuolleena vain virotakseen uudelleen, joko talvikauden tai ekstaasin jälkeen.
Myöhemmin, kun roomalaiset muuttivat Afroditen nimeksi Venuksen, he myös häivyttivät Persefonen ja hänen rakkautensa. Adoniksen nimi säilyi, mutta nyt paimenrunot kertoivatkin vain Venuksen surusta kun Adonis oli kuollut. Kuoleman jättämästä tyhjyydestä kumpusi vaikuttavin kauneus, mutta se onkin jo toinen juttu.