Tuomet tuoksuvat kampuksen mäellä. Olemme tulleet siihen vaiheeseen kesää, jolloin ilmassa on jotain ylimääräistä ja vielä toteutumatonta. Lauseideni väliin jää pitkiä taukoja. Aamulla luin Blanchon esseitä (The Work of Fire) , ja vähitellen alan ymmärtää, miksi ranskalaiset filosofit saavat niin paljon ilmaistua tuon ”poissaolon” käsitteen avulla.
Blanchot kirjoittaa ”inspiraatiosta” eri tavalla kuin yleensä. Se on tila, jonka kokee ihminen, josta on vasta tulossa kirjoittaja, hän kokee etukäteen sen tekstinsä, jota ei vielä ole kirjoittanut. Inspiraatio, teksti häilyy jossain lähettyvillä, mutta vielä sitä ei ole kirjoitettu. Inspiraatio on tavallaan etiäinen, joka kajastaa jostain ei-olemassaolevan alueella. Ydinasia on se, että inspiraatio on aina jotain enemmän, kuin mihin kirjoittajalla on taitoa. Siksi se tuntuu niin olennaiselta aloittavalle kirjoittajalle, jolla ei ole vielä lukijoita, inspiraation kanssa on innostavaa olla. Juuri siksi kokeneiden kirjoittajien olisi hyvä hakeutua taitonsa rajoille, epäonnistua sillä kertaa.
Tuomet tuoksuvat, ne luovat ilmapiirin jossa vielä toteutumaton leijailee ympärillä.