Jonkin aikaa villikasvit päästävät ihmisen lähelleen

Monet villiyrteistä ovat parhaimmillaan vain lyhyen aikaa. Kuusenkerkkäviikko oli alkukesästä, juhannukseen mennessä tuoreet kasvustot ovat jo puutuneet. Villiyrtit opettavat oikea-aikaisuutta, ja juhannus on luonnonajan käännekohta. Aika huipentuu ja kesäkasvien luonne muuttuu.

Pelkkä koivun lehtikin on kylpenyt valossa ja syventää nyt vihreäänsä. Ollut auringossa minäkin, vain kasvoissa rusketusta, niskassa ja käsivarsissa. Ihmettelen koivuja, miten tasaisesti vihreä syvenee, se tapahtuu jokapuolelta yhtä paljon, kauttaaltaan.

Villiyrtit poistuvat, kuten Jeanne Simonsin kuvassa

Villiruokaa, kuten nokkosta ja vuohenjuuren lehteä kokkailen paljon näin alkukesästä. Keitän ja paistan, niin villi kitkeryys taittuu. Olennaista on kokemus luonnosta syötynä, ja on aika jolloin villiyrtit ovat sallivia maistajalle.

Villiyrteissä vitamiinien, antioksidanttien ja muiden kitkerien ainesten määrä on laimentamaton. Puutarhavihannekset ovat vetisiä ja makeahkoja niihin verrattuna, helpoksi syötäväksi jalostettuja. Me sileäihoiset ja laiskavatsaiset syömme laimeaa vihreää villieläimiin verrattuna. Niiden ruoka on villiä.

Onhan se alkuperäisin ja vanhin tapa kohdata kasvikunta, syödä suoraan luonnosta. Syömällä tulen luoksesi villi luonto, ohitan antroposeenin ja syömällä sinä, villi kasvi, tulet osaksi minua.

Mutta villikasvit täytyy kerätä ja syödä oikeaan aikaan: silloin kun ne päästävät lähelleen. Juhannuksen jälkeen ne voimistuvat, lähtevät syötävän piiristä. Ne lopettavat tämän otollisen jakson, jolloin ne olivat vielä suhteellisen helposti syötävää.

Toisin sanoen, tähän asti villikasvit ovat antautuneet syötäväksi. Tämän jälkeen niiden ne sitkistyvät, maku vahvenee, ja meidän mielenkiintomme vähenee. Samaan aikaan kasvimaalta alkaa irtoamaan vihreää salaattia, pinaattia ja punajuuren tai retiisin lehteä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *