Istuin linja-autossa, jossa kuski toivotti hyvää kesää jokaiselle. Kahdelta lähdettiin Karstulasta: koululaiset reppu selässä ja minä läppäri sylissä. Ajellaan syrjäteitä kohti Soinia. Kuski sanoo pienille koululaisille Hyvää kesälomaa. Siitä, että nyt on viimeinen koulupäivä. Miltä tuntuu kun ei tarvitse herätä aamulla kouluun, voi aloittaa päivän leikit? Kuski sanoo nuorille jätkille Hyvää kesälomaa, ja jässikät vastaavat Kiitos samoin. Kohta on ilta, ja he pelaavat lentopalloa kylän kentällä, istuskelevat kaupan rappusilla, ilta viilenee ja tuoksut voimistuvat.
Hyvää kesää sanoo kuski, ja rankan metsänhakkuun runtelemat maisemat muistuttavat missä ollaan – luonnonvarojen keskellä, olemme raaka-aineen parissa. Pellot vastaavasti muodostavat tasaisia pintoja, maiseman siisteyttä arvostavat pitävät niistä. Varsinaisesti tuo kaikki on myrkkykäsiteltyä, tasalaatuista viljaa tai muuta, vailla kuitenkin sitä raakaa, mikä kuuluu raaka-aineeseen.
Ihmettelen miksi kuski ei sano lainkaan Hyvää kesälomaa goottitytölle. Kuski kysyi vain Jääkö joku tässä pois – syy oli ilmeinen: tyttö ei ollut painanut stoppia, hän vain nousi ylös kuin haamu ja siirtyi ovelle, siitä äänettömästi livahtaen ulos kesäiseen iltapäivään. Hän katsoi ylös, ja vasta sitten huomasin taivaalla kuvion, suihkukoneen vana oli piirtänyt taivaalle. Se muistutti sydäntä.
Loppumatkan katselin metsiä. Soini on kaunis nimi, jäin siellä pois.