Havainnon rajoilla – hevosen vaisto ja taideteos

Kuvittelen aikaa, jolloin tällaisena myöhäissyksyn leutona mutta tähtikirkkaana yönä, tuntematon mies ratsasti metsätietä. Hän ei nähnyt paljoakaan, luottaen hevoseen hän eteni, sen näköön ja kuuloon turvaten hän kiisi eteenpäin.

Hän ratsasti peltotiellä, näki kylän valot ja suuntasi tänne, pysähtyen hetkeksi valojen alle. Katsoen. Hän katsahti ympärilleen ja jatkoi matkaansa. Tällainen on Rembrandtin maalaus Puolalainen ratsastaja.

rembrandt-polish-rider

Öinen ratsumies katosi yöhön kenenkään tietämättä. Miksi hän pysähtyi ?

Antonio Munoz Molina Öinen ratsumies (Suom, Tarja Härkönen):

“Kapeissa kehyksissä oleva tummasävyinen grafiikanlehti ratsastajasta ei ole herättänyt kenenkään mielenkiintoa ja olen tyytyväinen siihen. Tuntematon ratsastaja, vuosisatojen takaa, nuolet ja satulapussi lanteillaan pitää vasemmalla kädellä ohjaksia, hän ei katso tietä vaan on kääntynyt katsomaan minuun päin, tavoitellen jotain pääni takaa aivan kuin minua ei olisikaan, pysähtyneenä hetkeksi ennen kuin iskee kantapäät hevosen kupeisiin ja sitten he jatkavat matkaa pimenevällä tiellä.”

***

Velasquezin Valkoinen hevonen (1635)  oli aikanaan outo maalaus,  ratastaja puuttui.  Se saa katsojan tuijottamaan pimeyteen, ja katse ohjautuu hämärään taustaan.

wihtehorse

Pillastunut, satuloitu hevonen johtaa etsimään vihjettä siitä, mitä on tapahtunut.  Onko ori  haistanut pimeässä jotain erityistä ja temmannut kytkynsä irti? Tämä erityinen hälyy pimeässä taustassa.

Maalaus on toisinto Velasquezin aiemmasta ratsastajapatsaasta, hevonen on samassa asennossa. Tältä kannalta ratsu ilman ratsastajaa rikkoo vain yhden illuusion, arvokkaan miehen esittämisen konventio hylätään ja hevonen päästetään irti.

Se, että jotain on kuvan ulkopuolella tai taustalla, tuodaan esiin korostamalla hevosta. Tuo tarkasti vaistoava eläin ilmaisee periaatteessa kaiken mistä on kyse, me vain emme voi tietää sitä. Kysymys siitä, mitä taustalla on, korostuu myös siksi, että eri kopioissa maalauksen tausta näkyy eri tavalla: siellä on jotain, mutta sitä ei saa selville maalauksen keinoin, pelkkien värien ja varjojen avulla.

***

Seuraavassa David Barlettin maalauksessa (2014) puolestaan tuntuu, että kaikki se levottomuus mistä on edellisessä vaiettu, on tuotu esille. Hevonen talloo miestä jalkoihinsa.Koko maalaus velloo, mutta jostain syystä mustavalkoisena.

caravaggiokomm

300px-conversion_on_the_way_to_damascus-caravaggio_c-1600-1Mustavalkoinen teos on uudestaan mallattu versio Caravaggion teoksesta Pyhän Paavalin lankeemus (1601). Maalauksen komposito on sama, siveltimen käyttö puolestaan on täysin erilaista. Ja värit on pois – aivan kuin työ olisi maalattu vanhasta kirjasta löytyneen mustavalkoisen kuvan pohjalta.

Ehkä maalaus ei kuitenkaan ole pelkkä kommentti. Se voi myös olla yritys esittää sama paremmin. Aivan kuin uudessa versiossa tapahtuma olisi palautettu pimeään, Caravaggion tarvitsema ulkoinen valonlähde on poissa. Samalla hallittujen ääriviivojen ja muotojen esityskin on poissa ja hevosen jalkoihin tallautuminen tapahtuu hämärässä.

Tuntuu kuin teutarointi tulisi paremmin esiin mustavalkoisena. Toki Caravaggio saa uhrin punaisen viitan vaikuttamaan verilammikolta. Mutavalkoisuus kuitenkin korotaa hevosen jalkojen ja miehen käsien kamppailua, siveltimen nopea jälki tekee siitä havainnon ja hahmottamisen haasteen katsojalle.

Hevosella on vaisto ja se näkyy välittömästi sen kropassa, osaispa lukea sitä.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *