Valokuva tuntuu olevan sitkeästi nimensä vanki. Grafiikka tarttuu hämärään tarkemmin kuin kamera, ehkä kuivaneula on paras hämärän tutkija, koska se tuo valon mukaan tuskin havaittavana pisteenä, lähes digitaalisesti. Olen jo jonkin aikaa etsinyt hyviä hämäräkuvia, sitten löysin nämä Lorenzon Way North -kuvat, jotka eivät pelänneet pimeää.
Se, missä vaiheessa kuva muuttuu katsojalle täysin pimeäksi, on mukana tässä kuvassa. Näin valokuva, se mikä joskus tuotiin esiin menemällä pimiöön ja valottamalla negatiivia, on jotenkin muuttunut kertomukseksi.
Herkät digikamerat pystyät tuomaan esiin kiinnostavaa hämärää, tosin Lorenzon kohteet ovat usein lumisia rinteitä. Silti ne ovat kiinnostavampia kuin ruumis pimeässä – dekkarin genre filmissä on jollain tavalla pilannut hyvän aiheen. Olen jonkin verran selannut you tubesta näitä ruumiin löytämisen esityksiä, etsinyt jotain, mikä todella tekisi oikeutta aiheelle – eli ruumiin löytämiselle pimeässä. Ei mitään tyydyttävää. Pääasia, eli se minne ruumis kuuluu eli pimeä ja tunne kun siihen törmätään, hukataan filmeissä parin minuutin jälkeen, kun aletaan selvittää rikosta. Joku on sanonutkin sen, että dekkari on sitkein valistuksen linnake tällä alueella.
Mutta kynällä saadaan luotua hienoa pimeyttä, sitä todellista missä ei ole ruumista. Käden avulla kerätään pimeyden ja hämärän rajalle kiinnostavaa materiaalia.
Ikivanha hiilipiirros kertoo nuotiotarinaa ja tuo mukaan paljon ilmaisevia varjoja. Varhaisesta kuvataiteesta löytyy chiaroscuo – asteittainen siirtymien hämärään. Grafiikasta löytyy niinkin mestarillisia hämärän työstämisen välineitä, kuten kuivaneula. Kieltämättä myös vahaliitu tuo hämäränharmaalle paperille, kuten Bilalilla seuraavassa kuvassa (tosin tuo hattu on ehkä lipsahdus, kuten myös pantteri). Mutta tumma pohja suorastaan kehottaa säästeliääseen vaalean käyttöön.
Toki tällaiseen hämärän voi löytää mestarillisesta valokuvastakin, jos kamera vaan tavoittaa taustan joka on tarpeeksi vivahteikas ja samalla tumma.
Tätä siis ihmettelen: mistä syystä valolla piirtäminen ja maalaaminen tekee paremmin oikeutta hämärälle kuin valokuva. Mestarit ovat erikseen, ja Lorenzon kuvat ovat jotain muuta – mutta kun olen selannut fotocommunity.de sivuston hämäräkuvia (dunkel) joita on nyt noin 28 000 kappaletta, ne ovat yleensä liian valoisia. Ehkä prosentin verran kuvista uskaltavat olla kunnolla pimeän, hämärän ja niukan valon piirissä.
Hämärän kuvan pelko on niin syvässä, kuvitellaan että kaikki mikä on kiinnostavaa vaatisi paljon valoa !