Ensin syötiin seimi (oljet ja vilja)

Ei ole sattuma, että puuro, mysli ja muut olkikasvien antimet aloittavat joulun ruokakavalkadin. Ensin syödään seimi, siitä edetään markkinatorin kautta hoviin ja kirkkoon, Ruokalajista toiseen siirtyminen on eräänlainen kulkue, joka päätyy vatsaan.

Tänään olen syönyt aamiaseksi vain ohrapuuroa siansilavan kanssa, muutamia päärynöitä, olutta ja matjes-silliä voissa haudutettujen sipuleiden kera, mausteviinissä keitettyjä rusinoita, hunajakakkusia ja päivällä keitettyjä viiriäisenmunia öljykastikkeessa, kehäkukalla värjättyä kaalimuhennosta ja hillottuja valkosipuleita, puolikkaan maalaisleipää, yhden juustokiekon, kaksi pulloa ruokaviiniä ja palan painikkeeksi rusinakermamunakasta, jonka ohjeen toin keittäjämme kauhuksi Englannista.

Varakkaan aikamiespoika van der Weltin brunssiksi venynyt aamupala
Raija Paanasen romaanissa Maaria Maattoman elämät (1999).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *