”Jessus, jos minä laittaisin ruokaa niin jokaisella vasikalla pitäisi olla kaksi päätä. Kateenkorvaa tarvitaan piirasten ja tartalettien ja munkkien täytteeksi, ja kateenkorvasimpukoita meillä on aina suurten joulupitojen voileipäpöydässä, ja lisäksi on oltava gratinoituja vasikanaivoja ja vasikankieltä voitaikinan kera..”
Repliikki on Margit Söderholmin historiallisesta romaanista, Hellestan joulu, joka sijoittuu 1800 luvun ruotsalaiseen herraskartanoon. Julmassa ja hienostuneessa maaseutukulttuurissa olisivat nyt menossa ne parhaat ja hauskimmat jouluteurastukset. Joukko porsaita, vasikoita, lampaita, kanoja joutuu lahtiin. Ja lapset odottavat vesi kielellä siansaparoita, joista voi grillata tulilla rasvaista, kamaraista herkkua kuin makkaraa.
Mutta samalla yllä olevaan repliikkiin on kätkeytynyt tahaton, hieno ja karmea jouluteurastuksen symboli, kaksipäinen vasikka.
Niin, onko nykyään kirjoittajaa joka pystyisi kätkemään tekstiinsä kaksipäisen vasikan, kuvaamaan iloisen jouluteurastuksen, sekä löytämään kaiken tuon kätkettynä nykyhetkestä.