Kategoria: Kesä

Tästä kuvasta en enää hahmota sinua isä, en vaikka haluaisin. Eivätkä nuo hahmot  kuvassa  ole muuta kuin sinun sukupolveasi. Sinä olet mukana veden pärskeessä, vesikamppailussa.

Neljä poikaa ovat täydessä toiminnassa, he ovat puoliksi kadonneet veden pärskeeseen ja keskittyneet siihen. Lähestyvään aaltoon yhdessä valmistautuneina. Vesi ei pakota heitä mihinkään. He ryntäävät vettä vastan, sitä vastustaen, siihen heittäytyen.  Ei ole pakkoa, eikä hurjinkaan hyppiminen ole liikaa: he antavat voimansa kokonaan, löytävät voimantuntonsa. Kukin itse, ei  eristyneenä vaan samalla toisilleen tilaa riehuen.

Isä ole tyytyväinen niistä hetkistä toisten poikien kanssa elokuussa 1946,  mieluummin se, kuin putoaminen jäihin samoissa vesissä 44 vuotta myöhemmin, sen jälkeen sinua ei enää ollut.

Ennen viimeisen kappaleen kirjoittamista ajattelin, että tullessani tämän kuvan äärelle, tulen sinun luo. En halua kertoa mitään kuolinkamppailustasi jäiden keskellä. Haluan pojan, Ollin, joka vuonna 1946 pomppaa pintaa ja vetää ilmaa keuhkoihinsa. En halua kysyä sinulta vedestä joka tukehduttaa. En halua kysyä sinusta urheilijana, kaikkien voimien ponnistamisesta veden alla, agonista. Tässä on toinen vesikamppailu, silloin poikana, siihen haluan sinut sijoittaa.

Kaipaan sinua, kuvittelen sinut tuonne pärskivien poikien joukkoon sulautuneena.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Siri Hustvedt kertoo säpsähtäneensä nähdessään ensimmäisen kerran Giorgianon maalauksen Myrsky (1506-8). Taidehistorian luennolla hänen eteensä ilmestyi tämä Italian renessanssiajan maalaus, ja säpsähdys kävi läpi hänen ruumiinsa, kuin salamanisku, eikä hän osaa sanoa miksi.

Maalauksen taustalla on kuvattu myrskyn nouseminen, ehkäpä hetki ennen kuin varsinainen myrsky puhkeaa. Kun mustat pilvet keräytyvät taivaalle ja tyyni ilmanala alkaa olla jo uhkaava, kunnes salamanisku repäisee taivaan ja vapauttaa tuulet riepomaan ympäristöä. Tuntuu, kuin puut ja pensaat vasta huojuisivat, mutta kohta,  salamaniskun jälkeen varsinainen myrsky pääsee valloilleen.

Omaelämäkerrallisessa teoksessa Vapiseva nainen, hermojeni tarina (2011) Hustvedt kertoo taipumuksestaan säpsähtää. Salaman jyrähdys ja isku on ehkä se ikiaikaisin säikähtämisen merkki, se minkä koirat ja kissat sekä herkät ihmiset kokevat.

Giorgianon maalauksessa tämä mustanpuhuva taivas ja samamanisku ovat taustalla, ja ne ilmaisevat etualalla oleviin hahmoihin liityvää tunnetta. Hustvedt säpsähti ilmeisestikin naista, joka on kuvassa etualalla lähes alastomana ja imettämässä lasta. Esseessään ”The Pleasures of bewilderment” Hustvedt kertoo, että aluksi hän ei huomannut kuvan miestä ollenkaan. On kiinnostavaa, että imettävä ja alaston nainen ei myöskään ole huomannut häntä katsovaa miestä, kuva vaikuttaa idylliltä hetkeä ennen repeämistä.

Tämä on se silmänräpäys, jolloin salama on välähtänyt, mutta jyrinää ei vielä kuulu. Sekunnissa kaikki on muuttunut.

Kuvassa olevan nuorukaisen ja imettävän naisen välinen jännite on jäänyt mysteeriksi. Naisen hahmossa ovat kaikki ikuisuuden merkit: imettävä madonna, alastomuus, suojanaan vain valkeat liinat. Nuori mies puolestaan on 1500-luvun asussa, itseasiassa näyttelijälle kuuluvassa, kuten tulkitsijat ovat huomanneet. Kuuluvatko mies ja nainen eri aikaan ja todellisuuteen?

Teoksen taustalla näkyy silta, ja sen alta virtaa joki joka on padottu, ja virtaa lopulta kapeana miehen ja naisen välistä. Koko kuva-ala jakautuu kahtia aina salamasta kuvan alareunan tummaan virtaan. Miehen ja naisen välillä ei siis ole yhteyttä. Kohta nainen havaitsee miehen, ja mitä sitten tapahtuu.

Giorgianon maalaus on yksityinen tilaustyö, ja saattaa olla että kuvan allegoriseen kertomukseen kätkeytyy jotain, minkä vain omistaja tiesi.

Toisaalta mieshahmon sanotaan muistuttavan Giorgianoa itseään. Tämä kuoli nuorena. Legenda kertoo että hän kuoli ruttoon, jonka oli tarttunut hänen rakastajattarensa. Näin siis maalauksessa on aineksia monenlaiseen tarinaan, ja myös Hustvedt jättää tarinan lopulta avoimeksi.

Hän jättää tekemättä jopa sen ilmeisen tulkinnan, että Giorgiani olisi maalannut säpsähdyksen. Salaman jyrähdys, hetki jolloin maalauksen naisen suojattomuus paljastuu, ja Hustvedt katsojana, joka samaistui välittömästi naiseen ja säpsähti itsekin.

Ja mitä sitten seurasi: myrsky ja hämmennys.

Siri Hustvedt: ”The Pleasures of Bewilderment” teoksessa Mysteries of the Retangle, Meditations on Painting (2005).

 

 

Tallenna

Tallenna

Haluaisin kirjastoon, mutta nyt sataa rankasti ja lykkään lähtöäni.

Milloin vesisade onnistuttiin valokuvaamaan ensi kerran?  Milloin huomattiin, että vaikutelma on todempi suihkun avulla lavastettuna ? Milloin huomattiin, että digitaalisesti sadevaikutelmaan voi lisätä myös tuulenpuuskan suunnan, ja sade on vielä todellisempi.

Kirjallinen sade manipuloi aikaa: sade yllättää, muuttaa suunnitelmat ja aletaan pitää sadetta.

Ehdinkö juosta katua pitkin kirjastolle asti, ennen kuin sade kiihtyy. Kauanko ihmiset odottavat näyteikkunan kohdalla, markiisin alla sadekuuron loppumista.  Kerääkö jossain kiireesti pyykkiä narulta? Tai ehtiikö kalastaja järveltä pois ennen kuin sade kastelee. Varsin elokuvamaisia sateen episodeja. Kuvan saa myös episodina,  joka on ruotsalaisen Roy Anderssonin filmistä Du levande (2007).

 

Vesisadetta voi verrata unohtuviin muistiinpanoihin. Erityisesti sellaisiin, joita kirjoitetaan epäselvästi, joita ei ole tarkoitus lukea.

Kirjaimet voisivat mainiosti sulautua toisiinsa, teksti muuttua arvailtavaksi, koska kirjoittamisen hetki riittää. Jos edes joitain sanapareja hahmottuu sieltä täältä, sen verran että ajatuksen etenemisen voi todistaa. Miksi kirjoitan vaikka en saa tekstistäni selvää käsialastani ?

Aikomukseni on laajentaa muistiinpanojen kirjoittamista, tehdä siitä tapa hahmottaa kuultua.  Voihan se olla keino osallistua tilanteeseen, ikään kuin sateesta käsin teitä katoksessa olijoita katsellen.