(30.5.2013) Kävin viimeisen kerran Pom Pomissa, kulmabaarissani. Nyt kun tajuan millä tavalla se on erään seksireviirin keskus, en halua käydä siellä. En, vaikka tuo klaani on ottanut minut hyvin vastaan, hyväksynyt, olen nauttinut yllättävästä kotoisuudesta siellä.
Nuo misut, seksityöläiset, jotka kylpytakeissaan piipahtavat Pom Pomissa siemaisemassa piristävän energiajuoman ennen lauteille paluuta, muistuttavat tutulla tavalla saunasta palaavia naisia, ellei heidän työasunsa vilahtelisi kylpytakin alta.
Muistan, kuinka helmikuussa eka viikolla blonditarjoilija luuli, että tuossapa on vaativa ja valikoiva ulkomaalainen, kun kukaan heidän misuistaan ei kelpaa. Pian hän huomasi, että en ollut näiden korkkokenkäisten heinäsirkkojen perässä, ja niinpä hän kertoi minulle elämäntarinansa, kuinka asuu yksin ja niin edelleen. Pian hän huomasi, etten ollut hänenkään perässään. Pian minä huomasin, että hän esittelee elämäntilanteensa aina, kun joku suostuu kuuntelemaan.
En voinut sanoa hänelle että Pom Pom tuo minulle mieleen mummolan, jossa pappa poltti holkkitupakkia ja seinäkello raksutti. Baarissa on jokseenkin makaaberi seinäkellokokoelma, ikään kuin mummolan yhden kellon kymmenkertainen kaiku. Lisäksi siellä on iso puinen tuoli – klaanin kingin tai johtavan sutenöörin tai blonditarjoilijattaren valtaistuin – siinä on samaa kuin papan keinutuolissa. Mieto savukkeen tuoksu leijailee vieden minut lapsuuteen ja papan polttaman Saimaa-tupakan tuoksuun.
Eilinen, ehkä viimeinen kerta Pom Pomissa oli ikäänkuin riisuttu versio näkemästäni. Blonditarjoilija käy toimittamassa makuuhuoneiden misuille jotain, klaanin kingi istuu yksin valtaistuimellaan, muuten Pom Pom on tyhjä. Istun baaritiskillä ja vaihdan muutaman ystävällisen saman tuon vanhan kingin kanssa. Hänellä on kurkkusyöpä, eikä ääntä ole enää paljoa jäljellä, hän kähisee. Vanha, harmaa, kaksimetrinen turkkilaisukko, jolla on selvä rikollistausta, häntä on varmaan pelätty. Hänen eleensä kertovat, että minun ei tarvitse pelätä häntä.
Pom pomin valtaistuintuoli on asetettu niin, että siitä on suora näkymä ovelle.
Päivisin tuo vanha ukko istuu kadunkulmassa, punaisessa verkkatakissaan: hän valvoo reviiriään, ja sitä että ulkopuoliset eivät tule apajille.
En tiedä miksi, mutta kerran hänen apurinsa pelastivat minut ryöstö-yritykseltä. Kaksi nuorta kaveria olivat piirittäneet minut hieman puolen yön jälkeen, kun Pom Pomista tuli kaksi jätkää ja ajoi kaverit tiehensä. En tiedä miksi, ehkä vanha kingi laskee minut kanta-asiakkaaksi.
Yhtä perhettähän me olemme, tai he ovat. Pyylevä mummo, joka on ylpeä tyttärentyttärestään ja syöttää tälle jäätelöitä. Hänen vaalea siskonsa, jonka iso koira mahtuu juuri ja juuri pöydän alle. Koira hyväksyi minut ensimmäisenä. Nuori äiti, joka on huolissaan miehestään, joka on aggressiivinen sutenöörikusipää. Hän on bodari, joka osti hetki sitten kalliin Hummerin, ja parkkeeraa sitä nyt bordellin oven viereen. Kaverilla on niin sanotusti ruuhkavuodet menossa, hän kyttää ja patistaa misuja.
Muistan, kuinka eräs misu nautti Pom Pomissa aika ison aterian ison nälkäänsä, ja tokaisi, että täydellä vatsalla ei pitäisi näihin hommiin mennä. Sutenööri singahti toisesta pöydästä hänen eteensä ja komensi hänet oitis tarjokkaaksi viereisen pikku-huoneen sohvalle.
Muutenkin tuo sutenööri käy jatkuvasti Pom Pomin puolella tsekkaamassa, etteivät misut täällä juttele jotain erityistä keskenään. Hän käy aina hajottamassa seurueen.
Tällä kulmaklaanilla näyttää olevan valta-asema alueella, Pom Pomin toisella puolella on pieni boksi ja misujen halpamyyntiä, strippibaarissa on varmaan jotain luksusta tarjolla. Lähellä on kaksi minuuttihotellia, ja niiden tienoilla pyörii vapaita yrittäjiä,jotka eivät uskalla tälle kadulle ollenkaan. Toisella klaanilla menee huonosti, heidän mestansa ovat korttelin päässä; Willyn Gulassibaari on likainen ja töykeä, Xena strippipaikan näyteikkunassa auringon haalistama mallinuken reisi näyttää palentuneelta.
Eilen kun istuin uskoakseni viimeistä kertaa Pom Pomissa, vanha kingi istui isossa tuolissaan kun blonditarjoilija yritti paisutella keskustelua aiheesta, mitä nyt kun eräs tyttö lähti lätkimään tosta vaan. Että pitäisikö olla joitain systeemejä noita varten, ettei toistu. Vanha ukko totesi vaan, että antaa sen mennä, ainahan joku lähtee.